Bullet journalin päivitys vuoteen 2019

Muistatko, kun viime viikolla palattiin hetkeksi mun parin vuoden takaiseen bullet journal -innostukseen? Sain siitä kipinän alkaa käyttää bullet journalia uudelleen ja muutama teistä sanoi innostuneensa bujoilusta itsekin viime aikoina. Siispä haluan jakaa uusimpia tuotoksiani taas teidänkin nähtäväksi. 


Kenellekään mun blogissa tai Instagramissa vierailleelle ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, että pinkki on yksi mun lempiväreistä. Kun mietin värejä ja niiden käyttöä, pinkki tuntuu kaikkein luontevimmalta mustan rinnalla. Siksi pinkki päätyi myös bullet journalin tehoväriksi, ja koska aloitin bujoilun uudelleen nyt helmikuussa, mikäpä sopisi tähän kuukauteen paremmin kuin vaaleanpunainen ja söpöt sydämet? No, ehkä lumihiutaleet, kun sitä lunta näyttää tulevan ihan loputtomasti tänä talvena, mutta olen mieluummin ajattelematta asiaa…

Yksinkertainen tyyli puhuttelee mua kaikkein eniten, joten sekä vuosi- että viikkonäkymä on toteutettu tosi simppelillä tyylillä. Vuosinäkymästä näkee nopealla vilkaisulla esim. monesko päivä tai mikä viikko on. Viikkonäkymään taas voi kirjoittaa vapaasti, mitä pitää milloinkin muistaa. Ainakin mun elämässä päivien sisältö voi vaihdella paljonkin, joten on hyvä että tyhjää tilaa on niille päiville, kun tapahtuu enemmän. Etteivät sivut kävisi ihan tylsiksi ja laatikkomaisiksi, yläreunassa roikkuu koristeena pikkuruisia sydämiä.

Helmikuun kansikuvasta en osannut tai oikeastaan halunnutkaan tehdä muuta kuin hempeää ja vaaleanpunaista. Tämä on yksi mun suosikeistani ja oon aika tyytyväinen lopputulokseen. Ajattelin, että voisin käyttää samaa kaavaa muidenkin kuukausien kanssa, keksien aina jonkun kuukauteen sopivan teeman. Katsotaan, mitä keksin jatkossa. Haluaisitko nähdä, miltä tulevat kuukaudet näyttävät? Tai onko sulla jotain ehdotuksia?

Jos sä harrastat bujoilua, miltä sun helmikuu näyttää tänä vuonna? Kivaa ja energistä loppuviikkoa!

0 kommenttia