Näin onnistut työhaastattelussa (joka kerta)

Ennen työhaastattelut olivat mulle sellaisia tilanteita, joita jännitin tosi paljon, enkä tiennyt yhtään mitä mihinkin kysymykseen pitäisi vastata. Jännittäähän se tietysti edelleen, mutta nykyään osaan mennä tilanteeseen avoimin mielin, ja hoitaa homman niin että tiedän ainakin tehneeni parhaani.

En suinkaan ole mikään supertyöntekijä, joka olisi saanut jokaikisen työn jota on hakenut. Sen sijaan oon opetellut kuulostelemaan itseäni ja omia vahvuuksiani (sekä heikkouksiani) ja antamaan mahdolliselle työnantajalle selkeän käsityksen itsestäni ja taidoistani. Sen lisäksi mä oon myös istunut siinä pöydän toisella puolen haastattelemassa työnhakijoita, joten uskoisin että mulle on kehittynyt aika hyvä näkemys siitä miten työhaastattelussa kannattaa toimia ja mitä on parempi välttää.

Ole ryhdikäs ja aloitteellinen

Olemus kertoo ihmisestä todella paljon. Yleisohjeina annetaan aina, että pukeudu siististi ja kättele reippaasti. Nämä ovat hyviä perusohjeita, mutta itse korostaisin ennemminkin sitä että ole aloitteellinen, kanna itsesi ylpeydellä ja katso silmiin kun puhut. Toisissa töissä myös se pukeutuminen on tottakai tärkeässä osassa, mutta jos nyt haet vaikkapa koulunkäyntiavustajaksi, mahdollinen työnantaja katsoo varmasti enemmän kokonaisuutta kuin sitä että onko sulla juuri kiillotetut kengät jalassa.

Monet kerrat munkin eteeni on istunut ihminen, jolla ei ole ryhti kunnossa, joka välttelee silmiin katsomista koko haastattelun ajan, tai joka pitää huppua päässä niin että on hyvä jos sieltä alta näkyy vähän naamaa. Voin kertoa, ettei siinä vaiheessa ole ensimmäisenä mielessä kysyä ”koskas voisit aloittaa työn?”.

Selvitä faktat

Monesti ohjeeksi työhaastatteluun menijälle annetaan, että ota selvää yrityksestä johon haet. Riippuu paljon siitä, minkälaisesta työpaikasta on kyse, mutta joistain paikoista ei välttämättä saa tietoa etukäteen juuri lainkaan. Jos et tiedä tulevasta työstä/yrityksestä juuri mitään, kysy. Kysyminen ei ole koskaan huono asia. Älä ala satuilemaan ihan mitä sattuu toivoen että joku sana/lause ehkä osuu oikeaan.

Vielä tärkeämpänä kuin taustatyön tekeminen yrityksen suhteen, pidän kuitenkin sitä että tiedät faktat omasta elämästäsi. Monille tämä saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta kun on kuullut tarpeeksi monta ”öö no emmä oikeen tiiä” vastausta, ei voi tarpeeksi teroittaa sitä että opettele ulkoa vähintäänkin omat koulutuksesi/työkokemuksesi/harrastuksesi yms. tiedot ja ole valmis näyttämään niistä myös mustaa valkoisella. Ainakin siis kahdesta ensimmäisestä.

Ole oma itsesi, mutta älä vedä överiksi

Jos olet päässyt haastatteluun asti, olet selvästi tehnyt jotain oikein. Nyt on se aika näyttää kuka oikeasti olet ja miten erotut muista työnhakijoista. ”Olen ahkera, joustava ja hyvä tyyppi” on tietysti ihan positiivinen lause, mutta sen sanoo lähes varmasti jokainen muukin samaan työhön hakeva. Mieti tarkkaan, millaisia ominaisuuksia juuri sinun alallasi arvostetaan ja mitä niistä voisit korostaa tulevalle työnantajallesi. Jos harrastat jotain alaan liittyvää, kerro siitä. Näytä ehkä myös joitain taidonnäytteitä. Myös kaikki lisäosaaminen on aina plussaa, esim. alaan liittyvät omalla ajalla käydyt kurssit.

Jos sinulla on vahvaa visuaalista osaamista, tee näköisesi ansioluettelo ja esim. mieleen jäävä, hyvin viimeistelty videohakemus. Tässäkään ei kuitenkaan kannata vetää överiksi. Jos haet kaupan kassalle töihin, työhakemuksesi ei ehkä kannata olla täynnä vaikeasti avattavia erikoiselementtejä. Mieti joku asia, jolla erotut juuri omalla alallasi ja hyödynnä sitä.

Käytä kokemustasi hyödyksi, kerro todellisia esimerkkejä

Edelliseenkin kohtaan liittyen, tyhjänpäiväinen lause ”olen hyvä työntekijä”, olkoonkin kuinka totta hyvänsä, ei varmasti saa työnantajaa vielä kiinnostumaan. Sen sijaan, jos kysymys kuuluu esim. että oletko kohdannut aiemmassa työssäsi ongelmatilanteita, kerro joku aito esimerkki hankalasta asiakkaasta, ja etenkin se miten hoidit tilanteen. Jos sinulla ei ole vielä paljoa työkokemusta, voit kertoa myös kokemuksistasi esim. koulun työssäoppimisjaksoilla tai ihan henkilökohtaisessa elämässäsi. Pidä silti tarinasi lyhyenä ja keskity kuvailemaan erityisesti sitä, miten selviydyit jostain haastavasta tilanteesta – tai mitä ikinä mahdollinen työnantaja kysyikään.

Älä yritä olla täydellinen

Harva työnantaja odottaa työntekijän olevan ihan prikulleen täydellinen joka asiassa. On tärkeää tiedostaa omat vahvuudet, mutta niin myös ne omat kehityskohteet. Jos olet ujo ja hiljainen ihminen, kerro siitä työnantajalle ja kerro myös samalla, miten paljon olet kehittänyt sosiaalisia taitojasi esim. näytelmäkerhon avulla. Jos tuppaat unohtelemaan asioita herkästi, mainitse se ja kerro vaikka kuinka olet kehittänyt muistiasi erilaisten harjoitusten avulla. Työnantaja etsii usein erityisesti sellaista ihmistä, joka on valmis kehittymään ja näyttää sen. Kaikkea ei tarvitse osata, mutta halu oppimiseen pitää löytyä.

Ei myöskään kannata keksiä itselleen taitoja, joita ei (vielä) omaa. Jos et osaa puhua sujuvaa ranskaa, ei myöskään kannata kehua osaavansa. Sen sijaan voit sanoa, että olet aina ollut kiinnostunut ranskan kielestä ja ehdottomasti olisit myös valmis opiskelemaan sitä.

Usko itseesi

Tämä on mielestäni tärkein asia. Ihmisestä huomaa kyllä helposti, jos tämä ei oikein usko omiin kykyihinsä. Miksi silloin työnantajankaan pitäisi? Työhaastattelun sujuminen on paljolti kiinni siitä, miten osaat myydä itsesi työnantajalle ja kuinka vakuuttava olet. Ole itsevarma mutta älä ylimielinen.

Jos olet menossa lähiaikoina työhaastatteluun, toivotan hurjasti tsemppiä! Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotain hyötyä. Mielelläni myös kuulisin, onko teillä lukijoilla joitain ”salaisia niksejä” työhaastattelutilanteisiin.

0 kommenttia