Bloggaaja, verkostoituminen kannattaa

Toisille ihmisille verkostoituminen ja erilaisiin ihmisiin tutustuminen tulee ihan luonnostaan. Sitten on niitä ihmisiä, kuten mä, joiden täytyy ajatella ja suunnitella asiaa ensin ja ottaa aina välillä pieniä aikalisiä, kun jatkuvat ihmiskontaktit käyvät jossain vaiheessa raskaaksi. Kumpikaan ihmistyyppi ei ole toista huonompi, kyse on vain ihmisen luonteesta ja ominaisuuksista. Olit sitten kumpaa tyyppiä hyvänsä, tai jotain siltä väliltä, verkoistoituminen on bloggaajalle tärkeä työkalu ja sitä voi harjoitella.

Ai mitkä verkostot?

Työelämässä ylipäänsä verkostot tulevat tänä päivänä tarpeeseen, mutta puhun nyt nimenomaan bloggaamisen näkökulmasta. Kun lähes kymmenen vuotta sitten perustin ensimmäisen blogini, en olisi osannut kuvitellakaan millaiseksi blogimaailma tulee muuttumaan ja miten tärkeää toisten bloggaajien tuki olisi alusta asti ollut. Ensimmäiset vuodet kirjoitin blogia hyvin päiväkirjamaisesti lähinnä itselleni, enkä tuntenut ketään muita bloggaajia. Homma kävi välillä yksinäiseksi, kun lukijoitakaan ei ollut silloin kuin kourallinen ja kommentin saaminen oli enemmän poikkeus kuin sääntö.

Kun P.S. Never Stop Smiling syntyi vajaa neljä vuotta sitten, olin pitänyt pientä blogitaukoa ja olin valmis tekemään tiettyjä muutoksia. Halusin luoda blogin, joka puhuttelee lukijoita, herättää keskustelua ja kasvaa jossain vaiheessa jonkinlaiseksi yhteisöksi. Matka kohti noita tavoitteita on ollut kieltämättä kivinen, mutta opettavainen ja kaikkein parasta siinä on ollut muiden bloggaajien ja tietenkin lukijoiden tuki.

Mitä hyötyä verkostoitumisesta on? 

Moni muistaakin sen ajan, kun P.S. Never Stop Smiling oli lily.fi-sivustolla. Ehdottomasti paras asia Lily-yhteisössä oli muihin bloggaajiin tutustuminen. Sain siellä monia uusia tuttavuuksia, joiden kanssa olen yhteyksissä edelleen. Blogiportaali tai -yhteisö on siis omalla tavallaan upea kokemus ja voi tuoda muutenkin toivottua liikennettä blogiin.

Bloggaaminen voi olla hyvin yksinäistä puuhaa, etenkin jos lähipiirissä ei ole ketään kenen kanssa oman harrastuksen/työn voisi jakaa. Muut bloggaajat ymmärtävät mistä on kyse ja miten paljon blogin eteen tehdään töitä. Vaikka bloggaisit omaksi iloksesi ilman sen kummempia tavoitteita, toisilta bloggaajilta saa ideoita, vinkkejä, parannusehdotuksia, vertaistukea ja parhaimmassa tapauksessa voi löytyä myös uusia ystäviä tai yhteistyökumppaneita.

Miten lähteä verkostoitumaan?

Blogiverkostoja voi luoda monellakin keinolla. Edellä mainitut blogiportaalit ja -yhteisöt ovat loistava vaihtoehto löytää muita bloggaajia. Osaan pääsee perustamaan blogin ihan itse, toisiin taas haetaan. Ilmaisia ja jokaiselle avoimia blogiyhteisöjä ovat ainakin LilyNouw sekä Me Naiset. Toki aina voi myös hakea muihin blogiportaaleihin, kuten Indiedays tai Vaikuttajamedia.

Jos portaaliin muuttaminen ei houkuta, on olemassa myös valtavasti erilaisia blogiryhmiä mm. Facebookissa. Jos satut olemaan päijäthämäläinen bloggaaja, etkä kuulu vielä meidän alueelliseen blogiyhteisöön Päijätmedia, jätä mulle kommentti tai lähetä sähköpostia niin pääset mukaan! Muuten kannustan etsimään oman alueen ryhmiä tai yleisiä bloggaajaryhmiä esim. oman blogin aihealueen ympäriltä.

Paras keino löytää bloggaajaystäviä ja -tuttuja on ihan vain lähestyä muita kuten tavallisessa elämässäkin. Blogikommentit piristävät aina, samoin myös Instagramissa on helppo lähestyä tuntemattomiakin. Usein uusia tuttavia löytyy lähes vahingossa, kun vain itse jaksaa olla aktiivinen ja kohdella muita kunnioituksella.

Ja hei, pidetään me bloggaajat yhtä! Muistetaan, että ollaan kaikki samassa veneessä eikä kilpailla toisiamme vastaan tai sabotoida toisen tekemisiä. Yhdessä saadaan aikaan jotain upeaa ja jokaiselle löytyy paikka blogimaailmasta. Ihanaa loppupäivää just sulle <3

0 kommenttia