Miten krooninen kipu ja elämä sovitetaan yhteen?

Huomenta ihanat! Päätin olla toivottamatta hyvää huomenta, koska tällä kertaa tässä aamussa ei ole mitään erityisen hyvää. Mulla on ollut viime sunnuntaista lähtien oikein erityisen kivulias viikko. En ole saanut hermosäryltä hetken rauhaa ja siitäpä sainkin päähäni kirjoittaa muutaman sanan aiheesta kipu.

Se syö ihmistä sisältä päin, se kiristää pinnaa, se tekee hajamieliseksi. Jokainen, joka kärsii tai on kärsinyt pitkäaikaisesta kivusta, tietää miltä se tuntuu ja miten se vaikuttaa elämään. Koko pää tuntuu räjähtävän, on vaikeaa keskittyä, muistaa, edes ajatella. Arjen pienet asiat alkavat tuntua harvinaisen turhanpäiväisiltä kun pään täyttää ajatukset siitä, eikö edes hetken voisi saada olla rauhassa ilman kipua. Turhauttaa, kun kipu ei lopu. Kun kukaan ei ymmärrä eikä itsekään enää jaksaisi yrittää ymmärtää.

Oon puhunut joskus aiemminkin mun käsistä, jotka ovat toisinaan kovin kipeät ja asian kanssa eläminen on välillä haastavaa. Kolmen vuoden takainen leikkaus palautti pääasiassa toisen käden toimintakunnon, mutta kipu jäi. Nykyään en enää kauheasti puhu asiasta, kun tilanne on jotakuinkin hallinnassa, mutta toiset päivät vaan ovat muita rankempia. Tiedän olevani siinä mielessä onnekas, että tämä kipu hellittää välillä. Joskus on jopa päiviä, etten edes muista koko asiaa. Aina se kuitenkin palaa ja muistuttaa taas, ettei elämä olekaan ihan niin helppoa kuin voisi hetken luulla.

Tämä on taas yksi niistä asioista, joita ei vain voi vertailla. Arviolta joka viides suomalainen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä kroonisesta kivusta. Silti jokainen kokee kivun eri tavalla ja jokaisella on oikeus tuntea se omalla tavallaan. Ulos päin näkymätöntä kipua on vaikea ymmärtää. Muut eivät näe sitä, joten heille sitä ei ole olemassa. Oma kipu voi olla erilaista kuin toisen, mutta pahinta on vähätellä toisen tuntemuksia.

Lähinnä yritän sanoa, että olkaa armollisia itsellenne ja toisillenne. Jokaisella on joskus tilanne, jolloin voi syystä tai toisesta huonosti. Tärkeintä silloin on antaa aikaa itselleen ja käsitellä asia ensin omassa päässä. Älä kuitenkaan jää liian pitkäksi aikaa yksin ajatustesi kanssa vaan etsi ainakin yksi ihminen, jolle voit puhua. Ystävä, puoliso, lääkäri, vertainen. Kun olet ensin käsitellyt asian itse, se on helpompi selittää muille. Kerro ihmisille miksi sinulla on tänään lyhyempi pinna tai miksei ajatus nyt oikein luista. Älä anna muiden kertoa miltä sinusta tuntuu, tiedät itse parhaiten. Kivun kanssa oppii elämään, mutta aina ei tarvitse olla reipas. 

Muista, että et ole yhtään huonompi ihminen jos vaikean päivän tullen haluat ennemmin käpertyä viltin alle kuin kohdata maailman. Kun jaksat taas enemmän, muistathan tehdä jotain itsellesi tärkeää. Iloa päivääsi 💕

SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM