Voiko älypuhelin edistää hyvinvointia?

Lähes kaikilta meiltä löytyy nykyään älypuhelin, jonka hyödyistä ja haitoista voidaan olla montaa mieltä. Monelle puhelin on käden jatke, jolla hoidetaan perinteisten puheluiden ja tekstiviestien lisäksi niin moni muukin asia: laskujen maksaminen, sähköposteihin vastaaminen, somen päivittäminen… Sovelluksia on saatavilla lukemattomasti ja joka tarpeeseen. 

Mä oon viimeisen vuoden aikana kiinnittänyt enemmän huomiota käyttämiini sovelluksiin. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tullessa koko ajan tärkeämmäksi osaksi elämääni, olen hankkinut muutaman helppokäyttöisen sovelluksen, joiden koen tukevan matkaani kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää.

StepsApp

Latasin StepsAppin jo kauan ennen kuin omistin minkäänlaista aktiivisuusranneketta, sillä halusin nähdä paljonko askeleita tulee päivän aikana otettua ”yrittämättä” sen kummemmin. Toisten mielestä askeleiden laskeminen on turhaa, enkä mäkään niitä mitenkään orjallisesti keräile. On kuitenkin kiva nähdä aina päivän/viikon päätteeksi, kuinka paljon tällä kertaa on tullut käveltyä. 

Tämä voi myös helposti kannustaa ottamaan vielä muutaman askeleen lisää, että pääsee esim. seuraavaan tasalukuun.  Tähän tarkoitukseen löytyy varmasti vaikka miten monia sovelluksia, itse latasin satunnaisesti tämän StepsAppin ja olen ollut ihan tyytyväinen sen helppokäyttöisyyteen. Tietenkään puhelimessa oleva laskuri ei voi olla ihan tarkka, mutta on se ainakin suuntaa antava.

Relaxtopia

Tämä on tuorein hyvinvointiin liittyvä sovellukseni, jota käytän satunnaisesti. Relaxtopian avulla pääset hetkeksi rentoutumaan zen-puutarhaan, metsään tai sateen keskelle. Sovellukseen voi myös halutessaan ostaa lisää ääniteemoja. Itse oon kokenut nämä kolme ääniympäristöä riittäviksi ja oon viettänyt jokaisen parissa pieniä rentoutumishetkiä arjen keskellä. 

Äänen saa ajastettua loppumaan tietyn ajan kuluttua, joten voi ihan rauhassa sulkea vaikka silmät muutamaksi minuutiksi ja unohtaa kiireen. Erityisesti rakastan kuunnella rankkasateen ääntä, kun muuten on ihan hiljaista.

WaterMinder

Kuten oon aiemminkin kertonut, vedenjuonti on mulle nykyään todella tärkeä osa jokaista päivää. Koska oon luonteeltani aikamoinen suorittaja, tämän sovelluksen avulla on helppo varmistaa, että juon tarpeeksi vettä. Aloittaessa sovellus laskee henkilökohtaisen päivittäisen nestetarpeen, jota sitten lähdetään täyttämään päivä kerrallaan. 

Sovellukseen saa lisättyä nopeasti ja helposti erikokoisia vesimääriä, jotka sitten täyttävät mittaria tietyn määrän verran. Ainakin mulle tästä on tullut sellainen päivittäinen ”haaste”, ja pyrinkin saamaan aina sen 100 % täyteen iltaan mennessä.

Onko sulla käytössä mitään hyvinvointiin liittyvää sovellusta? En tiedä, löytyykö näitä tismalleen samoja sovelluksia kaikille puhelimille, mutta ihan varmasti vastaavia kuitenkin. Ota ihmeessä selvää, minkälaisia sovelluksia sun puhelimeesi on saatavilla.

0 kommenttia