Joulukalenterin 1. luukku: Nutella-kuusi

Oikein ihanaa joulukuista huomenta! Eilen jo Instagramin puolella paljastinkin, että tänään aukeaa blogijoulukalenterin ensimmäinen luukku ja luvassa on jotain herkkua. Tänä vuonna joulukalenterin jokaisesta luukusta itse asiassa paljastuu jokin jouluun sopiva herkku, jonka avulla voi saatella itsensä joulutunnelmaan. 

Joulukalenterin luukut aukeavat viime vuodeltakin tuttuun tyyliin kerran viikossa sunnuntaisin, eli pääsemme herkuttelemaan jouluisilla leivonnaisilla yms. ihan sinne aatonaattoon asti. Ensimmäisestä luukusta löytyy aika hauska ja näyttävä Nutella-kuusi, jolla voi herkutella joulupöydässä tai aivan hyvin jo ennen joulua. Sen ohje tulee tässä.

Nutella-joulukuusi

  • 2 isoa arkkia lehtitaikinaa (Lidl Puff Pastry)
  • 4-5 rkl Nutellaa
  • Kananmunaa voiteluun
  • Tomusokeria koristeluun
Lidlin valmiista lehtitaikinasta tuli juuri sopivan kokoinen kuusi, mutta voit toki käyttää jotain muutakin taikinaa tai tehdä sen itse. Aloitetaan levittämällä yksi arkki leivinpaperille ja peitetään se ohuella kerroksella Nutellaa. Sen jälkeen asetetaan toinen taikina-arkki edellisen päälle ja leikataan taikina kuusen muotoon. 

Kun haluttu kuusen muoto on saavutettu, leikellään sille oksat eli tehdään n. 1-1,5 cm välein viiltoja vaakasuunnassa kuusen reunoille. Muista jättää keskelle puun runko, joka pitää sen kasassa, älä siis leikkaa viiltoja liian pitkälle. ”Oksat” pyöräytetään ympäri muutaman kerran, että saadaan aikaan kierre. Yli jäävästä taikinasta voi tehdä kuuselle vielä latvatähden. Lopuksi voidellaan kananmunalla ja paistetaan 200 asteessa 15-20 minuuttia.


Tästä kuusesta nauttivat pienet ja isot ja sen tekeminen yhdessä on hauskaa. Halutessaan Nutellan voi vaihtaa esim. luumumarmeladiin, jolloin tämä ajaa saman asian kuin joulutortut, mutta hauskassa jaettavassa muodossa. Meillä ainakin ”kuusen oksat” hupenivat nopeasti ja katosivat parempiin suihin, tätä tehdään toistekin.

Joko siellä fiilistellään joulua? Mikä on sun ehdoton jouluherkku-suosikki? Rentouttavaa sunnuntaipäivää!

0 kommenttia