Halloween-tunnelma hukassa? Tsekkaa nämä!

Huomenta! Halloweenia tupataan juhlimaan täällä Suomessa usein vähän eri ajankohtina. Moni on viettänyt Halloween-juhlia jo viime viikonloppuna tai ehkä jopa aikaisemmin. Ainakin meidän Halloween vietetään tänä vuonna vasta tulevana viikonloppuna, joten ajattelin kerätä tähän postaukseen vähän viime vuosien fiilistelyjä ja tällä hetkellä pinnalla olevia juttuja, että päästään kunnolla tunnelmaan.

Vaikka Halloween olisi sun osalta jo juhlittu, tai et viettäisi sitä ollenkaan, välillä on silti hauska vaan fiilistellä ja sitä varten alta löytyy muutama keino.

Teemaan sopivaa musiikkia

Pari vuotta sitten aloin kasaamaan erillistä Halloween-soittolistaa, josta löytyy musiikkia mm. Helloweenilta, Rob Zombielta, Fleetwood Macilta, The Cultilta, Alice Cooperilta ja monelta muulta. Soittolistan parhaat palat pääset kurkkaamaan tästä postauksesta, mutta koko (viime päivinä päivitetty) soittolista löytyy mun Spotifysta ja myös tästä alta. Kuten ennenkin, otan mielelläni vastaan hyviä biisivinkkejä!

Kauhuleffoja ja -sarjoja

Ainakin Netflixiin on ilmestynyt viime aikoina monenlaista teemaan sopivaa katsottavaa. Omaksi suosikikseni nousi sarja nimeltä Haunting of the Hill House. Se vaikutti alkuun todella sekavalta, mutta olikin loppujen lopuksi hyvin mielenkiintoinen kuvaus siitä, miten lapsuudessa koetut kauhut vaikuttavat meihin aikuisuudessa.

Outoja kokemuksia on kuusiosainen sarja, jossa oikeat ihmiset kertovat omista karmivista kokemuksistaan. Tarinat esitetään aika hurjina dramatisointeina. Sabrina: pimeällä puolella vaikuttaa myös mielenkiintoiselta uutuudelta noituuden ystävälle, mutta sitä en ole ehtinyt vielä katsomaan.

Tottakai valittavana on paljon muutakin, esim. omat ikisuosikkini American Horror Story, Slasher, Paranormal Activity, Stranger Things tai vähän kevyempää menoa haluavalle Vampyyripäiväkirjat ja tai iZombie. Selailemalla löytyy vaikka mitä! Mikä on sun lemppari kauhusarja tai -elokuva?

Sittenkin leffateatteriin?

Jos Netflix yms. suoratoistopalvelut kyllästyttävät, mene leffateatteriin katsomaan joku hyytävän pelottava elokuva. Valkokangas, pimeä sali ja massiiviset äänitehosteet luovat takuuvarmasti sopivan tunnelman. Tällä hetkellä nähtävissä on ainakin uusin Halloween, jota en oo vielä itse ehtinyt näkemään mutta jota odotan innolla, sekä Nunna, joka ei ollut superpelottava, mutta sopivasti säikyttelevä. 

Inspiraatiota asuun

Haluaisitko pukeutua, mutta et oikein tiedä miten tai mihin asuun? Netti on tottakai pullollaan inspiraatiota tässäkin asiassa. Itse tykkään suunnata Instagramiin ja katsella upeita maskeerauksia hakusanalla #halloweenmakeup tai ihastella toinen toistaan kekseliäämpiä asuja hakemalla #halloweencostume. Omat taidot ei kovin kummoisiin maskeerauksiin riitä, mutta aina voi haaveilla ja harjoitella – viikonloppuna sitten nähdään miltä tulen tällä kertaa näyttämään 😀

Juhlitko sä Halloweenia tänä vuonna? Mikä tuo sulle takuuvarmasti kauhistuttavan tunnelman? PS. Lisää Halloween-aiheisia postauksia löydät täältä ja seuraamalla mua Instagramissa pääset näkemään miltä meidän tulevat Halloween-kekkerit näyttää.

0 kommenttia