Maailman sympaattisin syntymäpäiväkakku


Äidilläni oli tänään syntymäpäivä ja olin lupautunut tekemään kakun hänelle. Bravuurini on suklaakakku, mutta siitä äiti ei niinkään välitä. En muutenkaan halunnut tehdä mitään liian raskasta tai työlästä kakkua, vaan ennemminkin jotain kesäiseen päivään sopivaa jälkiruokaa. Päädyin tekemään lettukakun.
Tämä oli ensimmäinen yritykseni lettukakusta, joka siis teoriassa on juurikin niin yksinkertainen kuin miltä se kuulostaa: kasa lettuja, joiden välissä on täytteitä. Haastavinta tämän kakun tekemisessä on ehkäpä se, että letuista olisi hyvä saada aika tasalaatuisia (koko, paksuus jne.), tosin mitäpä se haittaa jos kakku on vähän vinksallaan :D Ei tästäkään missään nimessä mikään upein ilmestys tullut, mutta mun mielestä lopputulos on varsin sympaattinen. Hyvin se näytti synttärisankarillekin kelpaavan.
Tämän kakun täyttämiseen käytin vuodenaikaan sopivasti tuoreita mansikoita, mansikkahilloa sekä soijakermaa. Vaikka itse en ole niinkään tällaisten makeiden leivonnaisten perään, pakko sanoa että kyllä maistui! Letut paistoin tämän ohjeen sekä oman sovelluksen mukaan.
Mitäpä te olette mieltä, tarvitseeko kakun aina olla niin viimeisen päälle täydellinen vai onko maku ratkaisevammassa asemassa?

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia