Health Lab Superb juoma


Juomat saatu: Health Lab

Iltaa! Oliko sulla vaikeuksia käynnistyä näin maanantaina viikonlopun jälkeen, saada kroppa ja mieli heräämään? Tekikö aamulla tiukkaa nousta sängystä, eikä aamupalalle jäänyt aikaa? Mulla oli nimittäin YlexPop-viikonlopun jäljiltä aikamoisen väsynyt olo, eikä monipuolisen aamupalan valmistaminen ollut päällimmäisenä mielessä. Tarvitset sitten nopean ja ravitsevan vaihtoehdon aamupalaksi tai vaikkapa välipalaksi iltapäivän väsyttävimpinä tunteina, suosittelen tsekkaamaan tämän juoman.

Sain upean Eevskun ansiosta pari päivää sitten lähetyksen, johon oli pakattu Health Labin erilaisia hyvinvointijuomia. Kaikkein eniten olin odottanut pääseväni maistamaan kevään uutuutta Chia Seed Superb -juomaa, jossa nimensä mukaisesti on runsaasti chiansiememiä.


Palautetaanpa nopeasti mieleen chiansiementen hyötyjä. Chian siemenhän on todellinen superfood, joka sisältää paljon kuitua ja on mainio proteiinin lähde. Lisäksi siinä on runsaasti Omega3-rasvahappoja. Granaattiomenaa ja valkoista teetä sisältävään juomaan ei ole lisätty lainkaan sokereita tai makeutusaineita, vaan makeus tulee hedelmien omasta sokerista.

Olin kieltämättä vähän skeptinen chiansiementen juonnin suhteen, ja ajattelin että juoma saattaisi olla jotenkin ällöttävää tai pahanmakuista. Tällä kertaa mun ennakkoluulot olivat ihan turhia, sillä juoma on oikeastaan tosi miedon ja miellyttävän makuinen. 0,33 litran pullo on kätevä ottaa mukaan ja esim. juoda kiireisinä aamuina työmatkalla, urheilujuomana treenin jälkeen tai nauttia muuten vain makeanhimon iskiessä.

Jos et oo vielä maistanut tätä juomaa, niin käyhän nappaamassa kaupasta pullollinen testiin! Kiinnostaisi tietää, mitä te ootte tästä mieltä :)


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia