Ruokapäiväkirja osa 2

Innostuin viimekertaisesta ruokapäiväkirjapostauksestani niin, että päätin tehdä sille ainakin yhden jatko-osan. Eihän näissä mun syömisissä ole yhtään mitään uutta tai maailmaa mullistavaa, enkä jaa mitään superhyper-reseptejä teille, mutta kuitenkin ihmisiä tuntuu kerta toisensa jälkeen kiinnostavan mitä toiset syövät. Mua ainakin kiinnostaa.

Koska tämä blogi on pitkälti sitä mitä itse olen ja teen, on myös ruoka looginen osa sitä. Ja sattumoisin mussa on viime aikoina herännyt varsinainen ruokakuvaaja ja -fiilistelijä. Musta on ihana luoda kivannäköisiä annoksia - ja kuten tämäkin postaus todistaa, ruuan ei tarvitse olla mitään ihmeellistä näyttääkseen silti herkulliselta (kai omia kokkauksiaan voi vähän kehua?).




Eilen kaivoin vohveliraudan kaapista ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni vohveleita. En kuitenkaan halunnut syödä aamupalana mitään valtavia vehnä- ja sokeripommeja, joten sovelsin ja tein vohveleista vähän terveellisemmän version. Siitä on tulossa ihan kunnon reseptipostausta ensi viikolla, oli meinaan sen verran hyviä neljän ainesosan vohveleita että en voi olla jakamatta sitä iloa maailmalle!




Lounaaksi söin eilen tylsästi kanawrapin. Tai en mä tiedä onko se niin tylsää, hyvää se ainakin oli. Oon varmasti sanonut tämän jo monet kerrat, mutta mä vaan tykkään yksinkertaisesta myös lautasellani. Muutamat perusraaka-aineet tasapainossa ja päälle hyvä kastike - mitä sitä muuta ihminen tarvitsee? Ostan usein noita täysjyvätortilloja ja heitän niiden sisälle milloin mitäkin. Ja taas on parin päivän ruuat suunniteltuna.




Päivällisestä kyllä voisi käyttää sanaa tylsä: makaronilaatikkoa ja kasa salaattia. Valtavaa raejuustovuorta unohtamatta. Tästä ei perusruoka juuri parane. Makaronilaatikko on toki tuunattu siitä ihan perusversiosta kahdella erilaisella täysjyväpastalla, broilerinjauhelihalla, lihaliemellä ja kasalla juustoa.




Ja sitten vielä se iltapala, joka viime postauksesta jäi kuvan muodossa puuttumaan. On siellä jossain alla purkillinen soijajugurttia ja päällä banaanin lisäksi samoja luomumarjoja kuin aamupalallakin. Mun vakkarikauppaan tuli ihana pakasteallas (siis ei se allas niin ihana ole, mutta se sisältö...), josta saa aika edullisesti napattua haluamansa määrän pakastemarjoja - ja kaikki niistä vielä luomuna. Todellakin mun aamu- ja iltapalojen pelastaja.


Lue viimekertainen ruokapäiväkirja täältä:



SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM



0 kommenttia