Mä oon painanut viime viikkoina erityisen pitkää päivää erilaisten projektien parissa. Oon ollut samaan aikaan virkeä ja innostunut kaikista uusista asioista, mutta toisaalta koko ajan väsynyt.
Oon huomannut, että etenkin kun elämässä ei tällä hetkellä ole sitä perinteistä ja yleisesti hyväksyttävää rytmiä, jolloin iso osa päivistä uppoaa muualla kuin kotona tehtävään työhön, on vaikeaa oikeuttaa itselleen lepohetkiä. Toisaalta kun ei ole sitä tiettyä työaikaa, jolloin tehdään työt ja panostetaan siihen täysillä sen tietyn ajan, tuleekin koko elämästä tavallaan se työ. Jos en fyysisesti ole koko ajan tekemässä jotain, ainakin päässä pörrää tuhat ja yksi ideaa, ajatusta ja ratkaisematonta pulmaa.
Ja sitten on tietysti vielä se yhteiskunnan paine. Kun näkee, miten naapuri jaksaa päivästä toiseen käydä töissä, hoitaa lapset ja tehdä kotityöt, onhan itsekin jaksettava vähintään yhtä paljon ja mielellään enemmän.
Kun uupumus iskee, päässä soi Antti Tuiskun äänellä "jaksaa jaksaa", ja vielä on mentävä sinne pitkälle iltalenkille vaikka ei yhtään huvittaisi. Mutta entäpä jos ei aina jaksakaan? Jos jo se ensimmäinen mäki tuntuu niin raskaalta, ettei sitä jaksa ylös asti.
Mun mielestä jokaisella on oikeus ja tavallaan myös velvollisuus kuunnella itseään, mieltään sekä kehoaan, ja olla itselleen armollinen. Mun keho on selvästi yrittänyt viime aikoina kertoa että nyt mennään taas vähän liian lujaa, ja nyt yritän antaa sille välillä sitä kaivattua lepoa. Loppuun palaminen ei hyödytä ketään.
Päätin pitää pääsiäisen ajan blogi- ja ehkä muutenkin somehiljaisuutta. On uuvuttavaa olla aina saatavilla, yrittää pysyä koko ajan kuulolla joka kanavassa ja pitää monta rautaa tulessa samaan aikaan. Ehkä täysi rauhoittuminen on nyt just se avainsana.
Muista säkin levätä, jos ja kun siltä tuntuu. Ihanaa pääsiäistä ❤️
0 kommenttia
Kiva kun luit postauksen! Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi. Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia. - Johanna