Vinkkejä pienen budjetin juhliin: polttarit

Perjantaina oli vihdoin aika juhlia ystäväni Katin polttareita. Iltaa oltiin suunniteltu jo kuukausia, mutta vielä edelliseen iltaan asti oli vähän epävarmuutta, kuinka kaikki tulisi onnistumaan. Onneksi stressi oli turhaa, sillä ilta eteni mukavasti omalla painollaan, kaikilla tuntui olevan hauskaa, ja naurua ei illasta ainakaan puuttunut. Olin googletellut etukäteen jos jonkinmoisia kysymyksiä liittyen polttareihin ja niiden järjestämiseen, mutta tietoa aiheesta löytyi mielestäni aika rajallisesti. Päätin tehdä oman tiivistelmän niistä asioista, jotka meille olivat tärkeitä.
Me jouduimme tietyistä syistä etenemään varsin pienehköllä budjetilla, mutta kaiken kaikkiaan saatiin silti aikaan toimiva kokonaisuus. Polttareita on varmasti yhtä paljon erilaisia kuin on morsiamiakin (sulhasia unohtamatta), mutta näin tästä juhlasta tuli onnistunut.

Jotain toiminnallista


(Älkää välittäkö huonolaatuisesta kännykkäkuvasta... En uskaltanut ottaa kameraa mukaan hallille.) Illan alkuun oltiin valittu se kaikkein fyysisin osuus, joka oli tällä kertaa Megazone (linkistä lisätietoa, jos laji ei ole ennestään tuttu). Megazone valittiin siksi, että se oli kaikille juhlijoille tuttua, ja siinä saadaan ihmiset kunnolla liikkeelle hauskan tekemisen parissa. Morsian oli ainakin innoissaan, harvemmin tällaista tulee tehtyä ihan arkipäivänä.
Valittiin peliajaksi 2 x 20 min, mikä tuntui ihan sopivalta ajalta juosta hallissa ympyrää. Vaihtoehtoina olisi ollut joko 1 x 20 min, jossa homma olisi ehkä jäänyt vähän kesken, tai 2 x 30 min, joka olisi ollut vähän liian pitkä aika. Tässä ajassa saatiin hyvin hiki pintaan ja ihmiset läkähdyksiin.

Morsiussauna


Megazonen jälkeen lähdettiin suuntaamaan morsiamen kotiin. Tässä vaiheessa monet saattavat suunnata mökille, vuokrattuun saunatilaan, ystävän kotiin tms., mutta tässä tapauksessa morsiamen koti oli se luonnollisin vaihtoehto. Saunomista oli toivottu, joten se kuului ehdottomasti illan ohjelmaan. Harkitsin, pitäisikö tehdä morsiussauna ihan pitkän kaavan mukaan (linkistä taas lisätietoa), mutta morsian itsekin totesi etteivät kaikki loitsut ja kepposet ole tarpeen. Niinpä valmistin etukäteen nopean kasvonaamion, jota saunojat saivat hyödyntää.
Naamioon tuli 1 banaani, 2 tl hunajaa, 5 rkl kaurahiutaleita ja ripaus kanelia. Banaani pehmentää ja kosteuttaa kuivaa ihoa, runsaasti antioksidantteja sisältävä hunaja on antibakteerinen ja rauhoittaa ihoa. Kaneli taas aktivoi pintaverenkiertoa ja kaurahiutaleet tuovat kasvonaamioon "rosoisuutta". Banaania olisi voinut oikeastaan laittaa vähemmänkin, sillä naamiosta tuli aika "liukas", vaikka pyrin lisäämään tarpeeksi kaurahiutaleita.

Paljon hyvää ruokaa



Syömispuoli kannattaa usein tämäntyyppisissä juhlissa toteuttaa nyyttärimeiningillä, ja niin mekin teimme. Olimme sopineet etukäteen mitä kukin tuo, ja saimmekin pöydän varsin koreaksi. Yksi toi valtavasti hedelmiä, joista toteutti upean hedelmäpalatsin. Toisen vastuulla oli juomat. Ajatuksena oli ensin, että kaikki leipoisivat jotain, mutta se jäi sitten vähän taka-alalle kuitenkin. Saimme silti mokkapaloja tarjolle, ja itse valmistin suklaamuffinsseja sekä valkosuklaapopcorneja (näistä tulossa erillinen reseptipostaus myöhemmin).
Megazonesta tullessa meillä oli niin järkyttävä nälkä, että tajusimme, ettemme olleet suunnitelleet muuta suolaista syötävää kuin sipsejä. Niinpä kävimme kaupan kautta ja pyöräytin sitten vielä nopeasti bravuurini tomaatti-tonnikalapiirakan. Ehdottomasti siinä kaikkien herkkujen keskellä kaipasi myös jotain suolaista syötävää. Muuten syömistä oli kyllä aivan riittävästi.

Seurapelejä


Olin valmistellut iltaan etukäteen muutaman leikkimielisen seurapelin. Koska näihin löytyi netistä varsin nihkeästi vinkkejä (tai sitten en osannut etsiä), ajattelin jakaa teillekin, mitä nämä pelit pitivät sisällään. Ajatuksena oli, että ne liittyisivät jotenkin hääaiheeseen tai itse morsiameen.
Ensimmäinen leikki oli hääsanastoa, johon piti keksiä kaikkia erilaisia hääaiheisia sanoja aina alkukirjaimen mukaan. Esim. kirjaimeen a sanat alttari ja avioliitto jne. Jätin tietysti pois ne vaikeimmat kirjaimet, kuten vaikkapa C, F, G.
Toisena oli "tietokilpailu", jossa testattiin ihmisten tietämystä morsiamesta. Toteutettiin tämä vähän huutokisana, minä kysyin kysymyksen ja muut vastasivat, jonka jälkeen morsian kertoi menikö vastaus oikein. Täytyy sanoa, että loistavasti tytöt kyllä tunsivat juhlakalun. Kuvasta näkyy vähän, minkä tyyppisiä kysymyksiä tähän valitsin.
Kolmas leikki, joka päätettiin jättää väliin ja toteuttaa vasta itse häiden jälkeen, kun porukkaa on paikalla enemmän, oli nimeltään muistoja, muistoja. Ajatuksena oli, että jokainen osallistuja kirjoittaisi lapulle jonkun kivan muiston, jonka on kokenut morsiamen kanssa. Tämän jälkeen laput sekoitettaisiin ja luettaisiin satunnaisessa järjestyksessä, jolloin morsiamen pitäisi muistella/arvata, kenen kanssa muisto on tapahtunut. Aiotaan toteuttaa tämä myöhemmin niin, että puolet porukasta voi tehdä tämän morsiamesta ja puolet sulhasesta - niin saadaan kunnon kasa erilaisia muistoja.

Loppuilta menikin sitten varsin vahvasti omalla painollaan. Pelattiin vielä Party Aliasta rennolla otteella ja naurettiin ihan mielettömästi. Meillä oli tosi kiva porukka, ja kaikilla oli varmasti hauskaa. Juhlissa oli mielestäni juuri sopivassa tasapainossa suunniteltua tekemistä ja sitten aikaa ottaa vain rennosti hyvässä seurassa.
Suuri kiitos kaikille osallistujille, hienoa että saatiin toteutettua näin ikimuistoinen ilta.

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia