Helsinki-päivän seikkailu

Sunnuntaina oli Helsinkipäivä, jota meillä on ollut tapana viettää Kaisaniemessä Radio Aallon konsertissa. Tällä kertaa päätettiin käydä samalla vähän muuallakin - eihän siellä Helsingissä kuitenkaan tule ihan joka päivä vierailtua. Oltiin molemmat kipeinä (ja ollaan edelleen), joten ensimmäiseksi suunnattiin Kampin Jungle Juice Bariin. Napattiin ensialkuun inkiväärishotit, jotka oli ihan asteen verran tujumpia kuin nämä itsetehdyt. Tilasimme myös smoothiet: omani oli Pink Panther, jossa on banaania, mansikkaa, passionhedelmää, ananasta ja omenamehua. Olipa hyvää!


Smoothieiden voimalla suunnattiin Suvilahteen, jossa yritettiin etsiä yhtä tiettyä pop up -kahvilaa. Monen turhan kilometrin jälkeen todettiin, että paikkaa ei löydy, ja päätettiin ottaa uudestaan suunnaksi Kamppi. Olin sopinut sinne tapaamisen, joten Kaisaniemi sai odottaa vielä.

Koska päivä oli jo pitkällä ja oltiin kävelty pitkä matka, oli korkea aika saada ruokaa. Rakastetaan molemmat kiinalaista ruokaa sekä sushia, joten valinta oli helppo. Testattiin HaoKingin buffet-pöytä, joka ei missään nimessä tuottanut pettymystä. Jopa kiinalaisen ruoan suurkuluttajille löytyi uusia makuja, ja noista avokadosusheista tuli ihan heittämällä mun uusi lemppari. Tuonne täytyy eksyä joskus toistekin.



Ruoan ja lyhyen tapaamisen jälkeen suunnattiin alkuperäiseen kohteeseemme, eli sinne Kaisaniemeen. Flunssa alkoi kuitenkin jo painaa niin paljon, että taidettiin nauttia eniten siitä että päästiin istumaan nurmelle, ja musiikki jäi toissijaiseksi asiaksi. Ehdittiin kuitenkin kuunnella muutama esiintyjä ja fiilistellä kaunista kesäiltaa. Tapasin myös pari uutta ihmistä, mikä on aina kivaa.

Lopulta kylmä sai meidät taas liikkeelle ja suuntasimme taas kerran kamppiin. Kävimme vielä ennen lähtöä Espresso Housessa kahvilla. Söimme ihan taivaallista caramel juustokakkua, ja juomaksi valitsin mansikka-passionjääteen. Jännä, kun en tykkää teestä lämpimänä yhtään, mutta jääteetä rakastan. Tämä oli ehkä raikkainta mitä olen juonut. Myös tämä kahvila oli itselleni uusi paikka, mutta rakastuin sen välittömään tunnelmaan heti.

Kuinkas tällainen vanha kunnon my day -tyyppinen (joskin vähän sellaisen esiaste) postaus upposi pitkästä aikaa? Haluaisitteko, että tekisin joskus ihan kunnon täyspitkän my day -postauksen? Kävin tänään myös testaamassa yhden Lahden uusista ravintoloista, josta teen postausta pian.

En ole myöskään unohtanut sitä arvontaa, jota teille jo lupailin vähän aikaa sitten. Vielä tällä viikolla palaan asiaan, pysykää kuulolla!


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia