Jos lähden vaan elämään, saatan joskus rakastuu

Lauantaiyönä löysin itseni yksin keskeltä Helsingin keskustaa. Ilta ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta kuinka moni asia lopulta ikinä menee? Vieraat ihmiset pyöri ympärillä ja tunsin itseni yksinäiseksi. Yhtäkkiä nostin katseeni ja huomasin, että joku nuorimies aikoi tulla istumaan viereeni. En estellyt, mutta en jaksanut myöskään esittää että mua kiinnostaa. Vähän aikaa istuttiin hiljaa vierekkäin, kunnes miekkonen uskalsi avata suunsa. "Mun oli aivan pakko tulla tähän sanomaan, että sä oot tosi kaunis ihminen. Mä nään että sua harmittaa joku, mutta kato tätä kaunista kesäaamua. Suomen kesä on upea. Älä oo surullinen." Musta upeaa tässä elämässä on se, että koskaan ei voi tietää mitä nurkan takana odottaa. Vaikka kaikki kaatuisi välillä niskaan, voi uusi alku tulla yllättäen mistä ja milloin vain. Jälkeenpäin ajateltuna oon suunnattoman kiitollinen tälle miehelle, joka tuli pyyteettömästi muistuttamaan mua elämän kauneudesta. Seuraavana päivänä lähdin kävelemään metsään kamera kädessä. Nautin ihanasta auringonpaisteesta, huudatin Haloo Helsinkiä kuulokkeista, katselin kuinka upealta kesäinen luonto näyttää. Ja hymyilin.