Kesän suosikkikosmetiikkaa Cocopandalta

 Kaupallinen yhteistyö | Cocopanda

Muistaako joku vielä mun ihan ensimmäisen tilauksen Cocopandalta? Siitä on ehtinyt kulua jo kolme vuotta. Kirjoitin siitä silloin blogiin ihan omasta tahdostani, koska olin niin tyytyväinen Cocopandan tarjontaan, hintoihin sekä toimitukseen ylipäänsä. Nyt, kun sain mahdollisuuden valita yhteistyön merkeissä joitain tuotteita Cocopandan verkkokaupasta, tartuin mielelläni tilaisuuteen, koska käytän kyseistä verkkokauppaa muutenkin muutaman kerran vuodessa.

Cocopanda on kotimainen kauneuden verkkokauppa, josta saa kosmetiikkaa todella kilpailukykyiseen hintaan. Jo valmiiksi edullisten hintojen lisäksi Cocopandalla on usein erilaisia tarjouskampanjoita, kuten tällä hetkellä kesäale, jossa lähes kaikki tuotteet ovat 20-70 % alennuksessa. Omat tilaukseni ovat saapuneet perille aina nopeasti ja vaivattomasti, siksi shoppailenkin nykyään valtaosan käyttämästäni kosmetiikasta sieltä. Keräsin tähän postaukseen joitain kesäisiä suosikkituotteitani Cocopandan valikoimasta.

Hehkua kesäkasvoille

Kuten aina, myös kesällä kaikki lähtee hehkuvasta ja hyvinvoivasta ihosta. Mä oon viettänyt tänä kesänä ennätyspaljon aikaa ilman meikkiä, jolloin kasvojen iho saa tietysti hengittää paremmin. Sen lisäksi hoidan ihoa riittävällä puhdistuksella ja kosteutuksella. Käytän yleensä kasvonaamioita kerran 1-2 viikossa ja rakastan etenkin peel off -naamioita. Hankinkin kokeiluun Biovènen Black Peel-Off Maskin, joka puhdistaa ihon ja poistaa mustapäitä tehokkaasti. Tämä naamio sisältää luonnollisia uutteita, jotka rauhoittaa ihoa ja palauttaa luonnollisen kosteustasapainon.

Kun meikkaan, kiinnitän meikin poikkeuksetta meikinkiinnityssuihkeella. Yleensä käytän joko L’Oréalin Infallible Fixing Mistia tai Nyxin Matte Finish Setting Sprayta, mutta tänä kesänä en ole kaivannut niin mattaista lopputulosta. Makeup Obsession -merkin Fix & Glow Spray on hopeanhohtoinen suihke, joka pidentää meikin kestoa ja luo kasvoille upean hehkun. Vinkki: ravista pulloa hyvin ennen käyttöä, että tuotteen helmiäishiukkaset leviävät kasvoille mahdollisimman tasaisesti. Älä suihkuta liikaa, ellet halua hopeisen värisiä kasvoja!

Milanin Baked Blush -poskipuna tulee kauniin ylellisessä pakkauksessa ja itse tuote on samettisen pehmeä ja levittyy kasvoille helposti. Poskipunassa on myös aavistus helmiäistä, joka tuo poskiin ihanan terveen hehkun. Tämä on todella pigmenttistä, joten arkimeikkiin riittää todellakin sipaisu.

Väsymyksen merkkejä vastaan

Kesällä voi helposti tulla valvottua ihan huomaamatta enemmän kuin muina vuodenaikoina. Niin ihanaa kuin valoisa aika onkin, eivätkä lyhyemmät yöunet yleensä haittaa menoa juurikaan, voivat festarit ja pitkään venyneet kesäillat näkyä tummina silmänalusina. Onneksi meillä on täsmäaseita tähän! 

Kocostarin Princess Eye Patch -silmänympäryslaput sopivat täydellisesti pieneen arjen hemmotteluhetkeen. Kullanvärinen purkki tuntuu luksukselta ja laput heleyttävät ja raikastavat silmäympärysihoa 10-15 minuutissa. Vinkki: kokeile jääkaappikylmänä! Pelkistetyn ja edullisen tuotemerkin The Ordinaryn Caffeine Solution 5 % + EGCG on seerumi, jonka on kehuttu laskevan turvotusta ja häivyttävän tummia silmänalusia todella tehokkaasti. Itse en ole vielä ehtinyt testata tätä, koska edellinen silmänympärysvoiteeni ei ole vielä loppunut, mutta odotan tältä paljon. Teen joskus myöhemmin postauksen The Ordinary -tuotteista.

Ripset ja kulmat ojennukseen

Kevyttä kesämeikkiä tehdessä riittää ihan hyvin, että kulmakarvat ovat kohtalaisen siistit, mutta eivät liian huolitellut. Tykkään sutia omiin kulmiini kirkasta kulmageeliä ja Nyxin Control Freak toimii tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Geeli kuivuu nopeasti, ei jätä jälkeensä tahmaista tunnetta ja kulmakarvat pysyvät ojennuksessa koko päivän.

Ripset ovat mulle yleensä se meikin tärkein juttu, joten päätin kokeilla vihdoin Lancômen Monsieur Big -ripsiväriä. Joku ehkä muistaakin, että mä oon hyvin tarkka ripsivärien suhteen ja kun löydän jonkun suosikin, pysyn siinä todella pitkään. Monsieur Big (vedenkestävänä) erottelee ripset upeasti, tuuheuttaa niitä ja pysyy takuuvarmasti koko päivän. Mun piikkisuorat ripset ovat tätä nykyä varsin hankalat eivätkä tahdo pysyä taivutettuina, mutta tämä kesyttää ne ja avaa katsetta.

Jos omat ripset eivät kuitenkaan aina tunnu riittävän, Ardellin Faux Mink -irtoripset ovat täydelliset tuomaan katseeseen intensiivisyyttä. Luotan edelleen liimattaviin ripsiin ja nämä ovat niin unelmankevyet, ettei niiden pysyvyyttä tarvitse murehtia kuumanakaan päivänä.

Muista jalkojen hyvinvointi

Myös jalat ovat koetuksella kesällä, kun tulee ulkoiltua, uitua ja hikoiltua ihan eri tavalla kuin muulloin. Siksi niitäkin on hyvä hemmotella silloin tällöin. Dermatrissen kosteuttava Foot Mask hoitaa ja pehmentää jalkojen ihoa hyaluronihapon ja karitevoin avulla. Löwengripin ylellinen Feel My Heel Foot Balm taas on syväkosteuttava jalkavoide, joka sisältää sheavoita ja karbamidia. Se imeytyy nopeasti, kuorii kevyesti ja säännöllisesti käytettynä ehkäisee kovettumia ja halkeilua. Ihan ehdoton kesäjaloille siis!

Yllä mainittujen tuotteiden lisäksi otin kokeiluun Nyxin Soft Matte Lip Creamin ihanan persikkaisessa sävyssä Athens ja Biosilkin Silk Therapy hiuksiin jätettävän hoitoaineen, joka tekee hiuksista pehmeämmät ja kiiltävämmät. Mikä näistä tuotteista nousi kiinnostavimmaksi?

Ootko sä koskaan tilannut Cocopandalta kosmetiikkaa? Heräsikö mielenkiinto tämän postauksen myötä? Cocopandan suuri kesäale -20-70 % on meneillään just nyt, joten klikkaa itsesi verkkokauppaan tästä!

0 kommenttia