Voiko negatiivisuudesta päästä eroon?

Viime viikolla sivusin tässä postauksessa ihmisiä, joilla on negatiivinen elämänasenne ja sitä kautta kaikki nähdään kurjuuden kautta. Tänään mennään syvemmälle siihen negatiivisuuteen ja mietitään, voiko sen jättää taakseen. Jokainen meistä on kokemustensa summa. Meistä kasvaa ikään kuin peili kaikelle kokemallemme ja aikuisena yleensä noudatammekin jo lapsuudessa opittuja käytösmalleja. Kukaan tuskin lapsena tai edes aikuisena päättää olla negatiivinen, vaan se negatiivisuus syntyy jostain.

Ehkä kasvuympäristö lapsuudessa on ollut negatiivispainotteinen ja olemme oppineet jäsentämään maailman sen kautta. Tai ehkä olemme kokeneet paljon pettymyksiä elämässämme ja tottuneet siihen, että suru/kurjuus/ahdistus tms. negatiiviset tuntemukset ovat normi. Ilman niitä tuntuu oudolta, kuin joku palanen puuttuisi elämän palapelistä.

Mä olen aina kokenut olevani peruspositiivinen ihminen. En missään nimessä sano sitä kehuskellen, kuin se olisi jotenkin paremmuutta, vaan se on vain yksi fakta minusta. Kun monen laukaisevan tekijän myötä sairastuin masennukseen, jouduin kuin pimeän verhon taakse ja näin kaiken niiden masennuslasien läpi. Huomasin muutoksen ajan kanssa itse, ja niin huomasivat myös ihmiset ympärilläni. Masennukselle tyypillisesti en nähnyt toivon pilkahdustakaan ja jokainen pieni vastoinkäyminen oli loppu.




Vaikka olin itse siellä syvissä syövereissä, tajusin että jonkun asian on muututtava. Koska masennukseen johtanut elämäntilanne ei ollut muuttunut miksikään, eikä vielä tähän päivään mennessä ole, mun oli itse tehtävä muutoksia. Keskusteluavun ja lääkityksen myötä aloin taas tuntea oloni omaksi itsekseni. Taas kerran myös lähipiiri huomasi muutoksen. Ihmisen mieli on uskomattoman vahva. Siitä päivästä eteenpäin, kun päätin auttaa itseäni ja löytää onnen uudelleen elämääni, se päätös on pitänyt lääkityksen lopettamisen jälkeenkin.

Tiedän, että saan sen kuulostamaan helpolta ja ehkä jopa siltä, ettei mulla mitään varsinaisia vastoinkäymisiä ollutkaan, mutta kyllä niitä oli. On edelleen. Tärkein asia, minkä mä olen tämän matkan aikana oppinut on se, että jokaisen pitäisi tutustua itseensä. Ei sitä turhaan sanota, että jokaisen tärkein ihmissuhde on oman itsensä kanssa. Jokaisella on painolastia, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta meidän kaikkien on löydettävä keinot elää tasapainossa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevan kanssa.

Kaikki lähtee omasta itsestä

Sanoin aiemmin, että ihminen on kokemustensa summa, ja että negatiivisuus on yleensä lähtöisin jostain. Jos itsessään tunnistaa tiettyä negatiivisuutta, esim. että on paljon helpompi keksiä huonoa kuin hyvää sanottavaa asioista (mikä on tiettyyn pisteeseen asti ihan inhimillistä, tutkimuksien mukaan ihminen näkee ja muistaa helpommin negatiiviset asiat), voi silloin lähteä miettimään mistä tämä negatiivinen ajattelutapa on lähtöisin. Kun tunnistaa, mistä joku asia johtuu, on asiaa luonnollisesti helpompi lähteä korjaamaan/kehittämään. Kaiken kanssa ei edes tarvitse pärjätä yksin, vaan asioita voi käsitellä tarvittaessa vaikka ammattilaisen kanssa. Usein ulkopuolisen näkemys auttaa selkeyttämään asioita.

Halun muutokseen on kuitenkin lähdettävä ihmisestä itsestään. Jos ihminen ei ole valmis näkemään kehittämiskohteita itsessään, on hyvin todennäköistä että muutosta ei tule tapahtumaan vaikka ulkopuolelta yritettäisiin painostaa siihen. Siksipä sanoisinkin, että negatiivisista malleista on ehdottomasti mahdollista päästä irti, eikä kukaan meistä ole todellakaan tuomittu elämään tiettyjen kaavojen kanssa ikuisesti, mutta toista ihmistä me ei pystytä muuttamaan. On myös olemassa sanonta ”Ympäröi itsesi sellaisilla ihmisillä, jotka tuovat sinusta parhaat puolesi esiin.” ja se on ihan loistava ohjenuora. Jos ympärilläsi on ihmisiä, jotka pursuavat negatiivista energiaa, se todennäköisesti vaikuttaa myös sinuun ikävästi. Niinpä suosittelen etsimään lähellesi niitä ihmisiä, joiden seurassa tulee hyvä olo. Sä olet sen arvoinen! ♥️

Ensi viikolla jatketaan vielä saman teeman ympärillä ja keskustellaan siitä, miten jokainen ihminen näkee asiat omalta kantiltaan, ja pohditaan onko sitä omaa näkökenttää mahdollista laajentaa.



SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia