Kesämeikin ABC

Nämä helteet kun ovat jatkuneet jo jonkin aikaa eikä lämpötila näytä ainakaan hetkeen vielä laskevan kovin alas, ajattelin että voisi olla hyvä keskustella vähän meikin ja helteen yhteensovittamisesta. Moni toki näin kuumalla saattaa jättää meikkaamisen kokonaan, mikä on enemmän kuin ymmärrettävää, mutta jos nyt kuitenkin tulee tarve saada kestävä meikki vaikkapa kesäjuhliin, tässä tulee muutama hyväksi havaittu vinkki.



*Sisältää mainoslinkkejä*

Kaikki lähtee pohjasta

Ihan kuten muinakin vuodenaikoina, puhdas ja kosteutettu iho on paras lähtökohta kestävään ja hyvännäköiseen meikkiin. Varsinkin näin kesäkuumalla kun hikoilee, ottaa aurinkoa tai pulikoi vedessä, on tärkeää muistaa pitää huolta ihosta. 

Mun ehdoton suosikki meikin alle ovat nämä Lumenen seerumit/tiivisteet, joita oon hehkuttanut ennenkin. Oranssi Valo Glow Boost Essence kirkastaa ihoa ja sininen Lähde Aqua Serum taas kosteuttaa tehokkaasti. Aivan huikeita tuotteita kosteusvoiteen rinnalla käytettäväksi. Myös Valo- tai Lähde-kasvosuihkeet ovat hyvä lisä laukkuun kosteuttamaan ja raikastamaan ihoa päivän mittaan.

Kosteutuksen jälkeen on sitten pohjustuksen vuoro. Tässä suosittelen menemään oman ihotyypin mukaan. Itse käytän tällä hetkellä edullista Beauty UK Prime FX Foundation Primeria, koska se on helppo ja nopea levittää, häivyttää ihohuokosia, jättää kivan sileän pinnan meikkivoiteelle ja on myös pitänyt meikin ihan hyvin paikoillaan kuuminakin päivinä.

Uusi kesämeikkivoidesuosikkini (huh mikä sana) löytyi viikko sitten täysin vahingossa Rimmeliltä. Valitsin Match Perfection -meikkivoiteen vauhdissa sillä perusteella, että sävy oli itselleni tarpeeksi vaalea (terveisin kalkkilaivan kapteeni kesät talvet) ja se sisältää suojakertoimen 20. Suojaavuus auringolta on ihan ehdoton plussa, mutta tykkään tästä meikkivoiteesta kaikin puolin muutenkin. Sopiva peittävyys, mutta silti varsin luonnollisen näköinen lopputulos. Ihan huikea löytö 12,90 e hintaan.


Valitse vedenkestävä

Jos haluat myös silmämeikin kestävän kesähelteet ja mahdolliset vesiroiskeet, nyt on viimeistään aika panostaa niihin vedenkestäviin tuotteisiin. Edelleen voin suositella kovasti Lumenen Nordic Chic Full-on Curl -ripsiväriä, joka kestää aamusta iltaan varisematta ja tahraamatta - ja pitää ripset taivutettuina vaativissakin tilanteissa. Hyvänä kakkosena mulle on toiminut volyymia kaivatessani Maybellinen Push Up Drama -ripsiväri, vedenkestävänä tietysti.

Eyelinerin suhteen oon luottanut nyt jo pidemmän aikaan Nyxin Epic Ink Lineriin. Mitään muuta en tarvitse. Tussimaisella eyelinerilla saa helposti aikaan niin ohuet kuin näyttävämmätkin rajaukset, lopputulos on mustaakin mustempi ja mikä parasta, se pysyy kuin tauti, jos nyt ei vesiputouksen alle mene seisomaan. Vedenkestävän meikin saa muuten kiireessäkin helposti kasvoilta kuvissa näkyvillä Garnierin All Fresh -puhdistusliinoilla.




Kiinnitä kunnolla, mutta älä liian mattaiseksi

Sitten kun naama alkaa muuten olla kasassa ja valmiina toimintaan, on edessä vielä yksi varsin tärkeä askel. Itse saatan muina vuodenaikoina skipata tämän arkimeikissä kokonaan, mutta kesällä se on ihan ehdoton, eli siis meikinkiinnityssuihke. Alle tietysti kevyt puuterointi, että meikkivoide pysyy paikoillaan. Missään nimessä ei kuitenkaan kannata liioitella sen puuterin kanssa.

Jos kuitenkin puuterin jälkeen alkaa näyttää siltä, että naama on vähän turhankin mattaisen näköinen kesäkeleihin, tilanne on helposti pelastettavissa highlighterilla. Sudi hopeanhohtoista tai kauniin pronssista korostusväriä kasvojen korkeimpiin kohtiin, niin saat taatusti kesään sopivan hehkun kasvoillesi. Sitten vielä kiinnitetään kokonaisuus.

Paras (markettihintainen) meikinkiinnityssuihke multa kysyttäessä löytyy edelleenkin L’Orealilta. Infallible Fixing Mist sisältää niitä pikkuruisia puuterihiukkasia (muista ravistaa kunnolla ennen käyttöä) ja kiinnittää meikin näppärästi paikoilleen pidemmäksikin aikaa. Vaikka suihke on suht raskas, ei se jätä mitään paksua kalvoa kasvoille, vaan kuivuessaan katoaa lähes huomaamattomaksi. Parasta on, että meikki pysyy kasvoilla koko pitkän päivän.

Mitkä ovat sun ehdottomat suosikit kesämeikin suhteen? Ihanaa viikonloppua!


SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia