Saanko mä olla mä?



Mua ja uskoisin, että montaa muutakin bloggaajaa, on usein mietityttänyt yksi asia bloggaamisessa. Se asia on rajan vetäminen yksityisyyden ja netissä jaettujen asioiden välille. Jokainen bloggaaja joutuu tekemään oman ratkaisunsa asian suhteen ennemmin tai myöhemmin, mutta onko olemassa joku tietty toimintatapa, joka on parempi kuin muut?

Joskus aikoinaan kun perustin blogin ensimmäistä kertaa, olin hyvin nuori ja monella tapaa kokematon. En osannut edes ajatella niin laajasti, mitä kaikkea blogin pitäminen voikaan tarkoittaa ja miten suuri osa elämää se tulee olemaan. Kirjoitin pitkään blogia ihan itselleni, hyvin päiväkirjamaiseen tyyliin. Kuten moni tietää, kirjoittaminen voi olla varsin terapeuttista ja sitä mä ehkä silloin tarvitsinkin - paikkaa, jonne jakaa omia ajatuksia.

Joskus vuosien mittaan aloin ajattelemaan, että ehkä bloggaaminen voisi olla myös jotain muuta kuin paikka jonne kirjoittelen ajatuksiani satunnaisesti. Että haluaisin ihmisten myös lukevan tekstejäni ja ehkä jopa saavan niistä jotain hyötyä itselleen. Aloin varomaan enemmän ja enemmän omasta elämästäni puhumista, koska olin tottunut siihen että omana itsenäni en kelpaa oikeassa elämässä, miksi siis blogimaailmassa olisi toisin? Kaikkein vaikeimpina aikoina rajat tulvivat yli ja blogiin tuli jaettua enemmän kuin oli tarkoitus, koska sitä kaikkea oli niin vaikea pitää sisällä. Muuten kuitenkin työnsin oman persoonani sivuun ja pyrin kirjoittamaan mitä ajattelin ihmisten haluavan lukea.




Tällä hetkellä olen siinä pisteessä, etten oikein tiedä kuinka paljon haluan jakaa elämästäni täällä. Haluan olla aito oma itseni, mutta silti jollain tavalla vain osa itsestäni. Somemaailmassa on peräänkuulutettu aitoutta jo pitkään ihmisten kyllästyttyä lähes kaikissa profiileissa näkyvään kiiltokuvaelämään. Onko somen kuitenkaan tarkoitus olla identtinen oikean elämän kanssa? Kulkea käsi kädessä ehkä joo, mutta onhan tämä virtuaalimaailma väkisinkin eri asia kuin ihan aidot kohtaamiset ja päivittäiset rutiinit.

Jokaisella meillä on elämässämme asioita, joista ei välttämättä haluta puhua. Itselläni näitä asioita sattuu olemaan jonoksi asti. Asioita, joita suurin osa ihmisistä oikeassa elämässäkään ei tiedä. Edelleen siellä taustalla on se pelko, ettei tule hyväksytyksi kaiken painolastin kanssa. Toisaalta sitä taas haluaa suojella myös itseään pitämällä tietyt asiat omana tietona. Kysymys siis kuuluukin, voiko ihminen olla samaan aikaan aito ja silti pitää osan itsestään piilossa? 

Näytätkö sä itsestäsi/elämästäsi kaiken somessa vai kuuluuko tietyt asiat jäädä valokeilan ulkopuolelle? Miten tasapainottelet yksityisyyden ja blogin/somen välillä?

Kuvat: @rawpixel


SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

2 comments

  1. Olipa hyvä postaus :) palloilen itsekin saman asian kanssa, kuinka paljon uskaltaa paljastaa itseään blogissa. Ehkä tämä mysteeri joskus meille selkenee :D

    Ladyymode.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että löydetään joku vastaus tähän asiaan ennemmin tai myöhemmin :D

      Poista

Kiva kun luit postauksen! Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi. Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia. - Johanna