Edullinen metallimeikki + kosmetiikkajoulukalenterin sisältö

Ennen kuin aloitetaan uusien meikkijuttujen kanssa, käydään nopeasti läpi mitä Makeup Revolutionin joulukalenteri piti sisällään. Kalenterissa oli 25 luukkua, ja tiesin jo etukäteen sen verran että niistä tulee löytymään paljon highlightereita. Silti se lopullinen määrä oli melkein järkytys. Kalenteriin kuului 3 baked ja 2 pressed highlighteria (mikä näiden ero varsinaisesti on?), yksi nestemäinen highlighter ja  kaksi voidemaista strobe balmia, jotka nekin mun mielestä menevät aika pitkälti samaan kategoriaan. Lisäksi kalenterista paljastui peili, luomivärin pohjustaja, bronzer, anti shine balm, kaksi huulikiiltoa, kuusi huulipunaa, neljä matkakokoista meikkisivellintä sekä luomiväripaletti.




Hintaansa (maksoin tästä n. 30 e) nähden ei siis yhtään hullumpi kalenteri - varsinkin nyt, kun on nähnyt mitä kaikkea muiden merkkien joulukalenterit pitivät sisällään. Esim. Elevenin hehkutettu kalenteri ei oikein onnistunut vakuuttamaan mua hinta-laatusuhteellaan. Osa näistä Makeup Revolutionin tuotteista tuskin päätyy mulla käyttöön asti ja oli pieni pettymys saada kaksi saman sävyistä huulipunaa (ei näy kuvassa). Onneksi kyse oli aika kivasta nuden sävystä, joka tulee luultavasti käytettyä. Lisäksi yksi siveltimistä oli jo valmiiksi kahdessa osassa, mutta ehkä saan sen liimattua kasaan. Suosikeiksi tästä kaikesta nousivat ruusukultainen strobe balm ja valkoinen highlighter sävyssä Ice Kiss. Jälkimmäisestä teen lähiaikoina vertailupostausta Jeffree Starin highlighterin kanssa. Mitä mieltä sä olet tämän kalenterin sisällöstä? Hot vai not?

Sitten uuteen aiheeseen! Monilla on varmasti uutena vuotena tiedossa jonkinlaista juhlintaa, joten ajattelin tähän väliin sopivan hyvin pienen meikkivinkin. Oon hehkuttanut tämän vuoden aikana monet kerrat Essencen meikkejä, ja niin mä tulen tekemään taas tänäänkin. Jos et ole Essence-fani, et ehkä pahemmin innostu tästä postauksesta, mutta suosittelen silti lukemaan loppuun asti - etenkin jos kaipaat jotain näyttävää meikkilookia uuden vuoden juhliin.

Lue myös: Top 5 Essence-meikit: saako halvalla oikeasti hyvää?




Jos ja kun kaipaan näyttävämpää silmämeikkiä, joka loistaa naapurikaupunkiin asti ja ennen kaikkea pysyy paikallaan koko illan, tartun nykyään lähes aina Essencen Metal Shock -luomiväriin. Mulla on näitä tällä hetkellä kolmessa eri sävyssä, joista yhtä en nyt löytänyt kuvaan, mutta ehdottomasti useimmin käyttöön pääsee hopea. Hyvänä kakkosena tulee ruusukulta, joka on tosi kaunis sävy.

Voidemainen luomiväri levitetään näppärällä applikaattorilla ja jo ohut kerros riittää pitkälle. En valehtele, tämän levittäminen ei ole kaikkein siisteintä hommaa ainakaan heti alkuun (ellet sitten ole yksinkertaisesti parempi meikkaaja kuin mä), mutta itse en oo kokenut sitä suureksi ongelmaksi. Viime kädessä peitevoide korjaa, jos sotkua pääsee syntymään. Hintaa näillä luomiväreillä on n. 4 euroa eli toisin sanoen ei yhtään mitään! Näitä saa ainakin Tokmanneista ja täältä. Tämä ihan oikeasti pysyy hyvänä vaikka kokonaisen vuorokauden, vaikkakaan ehkä ei kannata maailmanennätystä lähteä yrittämään ihan jo silmien hyvinvointia ajatellen.




Kokeilin paria erilaista meikkiä hopeisella ja ruusukultaisella luomivärillä. Näistä vasen tuntuu ehdottomasti enemmän omalta, mutta oikeanpuoleinen on ihan hauskaa vaihtelua. Metalliluomiväreillä saa näyttävän meikin aikaan, vaikka esim. eyelinerin ja irtoripsien käyttö ei olisi kovin tuttua.

Koska tarjottimelle eksyi myös muita juttuja Metal Shock -luomivärien lisäksi, muutama sananen niistä. Essencen metallinhohtoiset tai glitteriset kynsilakat ovat mun kokemuksen mukaan myös ihan loistavia tuotteita. Tuota Metal Shock Nail Powderia en oo ehtinyt sen kummemmin testaamaan, mutta siitä oon kuullut että se ei toimi kovin hyvin. Perus kynsilakat kuitenkin ovat tosi hyviä ja niitä saa vaikka minkälaisissa sävyissä!

Lue myös: Essence Holo Rainbow kynsilakka

Mitä noihin Makeup Revolutionin highlightereihin tulee - niistä löytyy ihan mielettömiä sävyjä - valkoista, hopeaa, ruusukultaa, pronssia... you name it - ja hintaa niilläkin on vain muutama hassu euro. Kuten sanoin, multa on tulossa lähiaikoina vertailupostaus näistä vs. Jeffree Starista, joten en sano vielä kauheasti enempää, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos törmäät näihin jossain. Kaikkein laajimman valikoiman Makeup Revolutionin tuotteista löydät täältä, mutta jos haluat shoppailla ihan suomalaisilta sivuilta, suosittelen Cocopandaa.


Miten sä aiot meikata uutena vuotena vai menetkö ihan luonnollisella lookilla? 

Loppuviikosta pistetään vuosi 2017 pakettiin ja tehdään perinteinen vuosikatsaus. Sitä ennen kivoja välipäiviä!


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

2 comments

  1. Toi kosmetiikkakalenteri vaikuttaa kyllä niin hyvältä eikä highlightereita voi koskaan olla liikaa! ;) Toi luomiväripalettikin on niin nätti♡

    VastaaPoista

Kiva kun luit postauksen! Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi. Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia. - Johanna