Pikkujouluvalmiudessa!

Tiedättekö, mikä päivä huomenna on? Mun 25-vuotissyntymäpäivä! Synttäri-innostus on tullut ja mennyt tässä viime viikkojen aikana ja tällä hetkellä se alkaa olla huipussaan. Koska mulla ei ole vielä tässä vaiheessa muuta kerrottavaa juhliin liittyen, puhutaan hetki mun tulevasta asusta.

Myös mun rakkaus glitteriä kohtaan on vuosien varrella tullut ja mennyt moneen kertaan. Varhaisin muistoni glitteristä on se, kun sain mummoltani pikkutyttönä purkillisen YSL:n glitteriä tai mitä lie vartalokimalletta olikaan. Enhän mä silloin yhtään tiennyt mitä tekisin sen kanssa, mutta näyttihän se kauniilta ja erilaiselta. Niinpä se purkki taisi kulkea mukanani lähes aikuisikään asti.




No, nyt mun glitter-innostus on kestänyt lopahtamatta jo varmaan pari vuotta, ja se nostaa päätään erityisesti aina näin pikkujoulukauden aikana. Tänä vuonna kun yhtälöön vielä isketään mukaan ei pelkästään mun vaan myös parhaan ystäväni 25-vuotisjuhlat, joiden toteuttamista oon suunnitellut jollain tasolla jo muutaman vuoden, päätin että nyt mennään eikä meinata.

Panostin juhlien koristeluun ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin, joten olihan myös asuun panostettava.




Synttäribileiden pukukoodina on "jotain kimaltavaa", joten ajattelin kirjaimellisesti kimaltaa päästä varpaisiin. Kun mikään ei riitä. Ostin kimaltavan mekon, glitterlaukun, mulla on irtokimalletta jota huiskin ympäriinsä ja jopa mun puhelimen taustakuvana on glitteriä. Melkeinpä hommasin vielä glitterkengätkin. Siihen tosin pistin stopin, koska yksinkertaisesti totesin että mulla on jo ennestään liikaa kenkiä. Vaikka nyt, kun mietin asiaa, eikö joka naisella olisi syytä olla yhdet glitterkengät?

Ootko sä hullaantunut glitteriin? Menikö mun innostus jo vähän yli? 

Pukeudutko pikkujouluihin tai muihin loppuvuoden juhliin erityisen juhlavasti vai menetkö jollain rennommalla tyylillä? Olisi kiva kuulla teidän pikkujouluvahvuuksia :)


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

12 comments

  1. Oi, glitteriä ei voi olla liikaa! Ihana teema! Ja onnea synttäreiden johdosta!

    Munkin pikkujoululook o tänä vuonna kimaltava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinäpä sen sanoit! On kiva kimaltaa, varsinkin näin pimeään aikaan. Kiitos paljon <3

      Poista
  2. Oo, ihanan näköistä! Glitteriä ei voi koskaan olla liikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Samalla aatteella mäkin tässä menin :)

      Poista
  3. Kuulostaa siltä että sulla on huikea viikonloppu tulossa, toivottavasti on ihanaa ja hauskaa ja oikein paljon onnea jo näin hieman etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon, toivon myös että on tulossa ihana viikonloppu <3

      Poista
  4. voihan glitteri! Se vaan toimii aina, ja erityisesti näin joulun alla ;)

    VastaaPoista
  5. Hahaa muistin nyt että mullakin oli pienenä sellainen kimalletuubi, joka kulki mun mukana tosi pitkään! En oikein tiennyt miten sitä käytetään vaan laitoin sitä vaan koko naamaan xD Hyvä teema, glitter on aina jees! Ja ihanaa synttäriä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Haha voi vitsi, onneksi en oo ainoa joka on ollut vähän hukassa kimalteiden kanssa :D Glitter on kyllä jees! Kiitos hurjan paljon <3

      Poista
  6. Itse en edes muista millon olisin viimeksi juhlinut pikkujouluja. Harmi sinänsä koska olisi ihana laittautua pikkujoulukautena vähän glitteriin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset tässä joku kerta juhlimaan pikkujouluja, tai onhan sitä muitakin mahdollisuuksia verhoutua glitteriin :) Aina on hyvä syy kimaltaa!

      Poista

Kiva kun luit postauksen! Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi. Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia. - Johanna