Habitare tulee taas!

Tänään alkavista Habitare-messuista innostuneena kävin kaivelemassa blogiarkistojani ja päätin nostaa esiin parin vuoden takaisen postauksen ensimmäisestä vierailustani näille huonekalu-, sisustus- ja designmessuille. Viime vuosi jäi väliin, mutta tänä vuonna pääsen taas paikalle. Odotan innolla, mitä kaikkea Huomisen koti -teeman alla on näytillä. Mukana on ainakin todella pitkä lista eri näytteilleasettajia.


Habitare 2015

Olin onnekas ja voitin kaksi lippua tämän vuoden Habitare-messuille. En ollut koskaan ennen käynyt kyseisillä messuilla, joten lähdimme suurella mielenkiinnolla matkaan eilispäivänä. Kuten moni teistä varmaan tietääkin, sisustaminen on hyvin lähellä mun sydäntä. Paikan päällä olikin yhtä sun toista mielenkiintoista sisustusratkaisua ja palasin sieltä puhkuen uudenlaista intoa. Tässä muutama kuva mua kiinnostaneista kohteista.


                 
Paljon puhutut valkoiset sateenvarjot olivat luonnossa vielä näyttävämmät kuin kuvissa. Näytillä oli paljon mielenkiintoista muotoilua ja vähän erikoisempiakin uutuuksia. En yleensä ole kovin innoissani väreistä, mutta esim. ensimmäisen kuvan leikkuulaudat puhuttelivat mua erityisesti. Jos et ole vielä ehtinyt käymään, messut ovat sunnuntaihin asti auki!


Siltä näytti siis messuilla pari vuotta sitten. Kuka muu on menossa Habitareen tänä vuonna? Mitä odotat messuilta eniten?

Habitare 2017 on tosiaan avoinna tästä päivästä sunnuntaihin eli 13.-17.9. Tarkemmat aukioloajat ja päiväkohtaisen ohjelman pääset katsomaan täältä. Jos et pääse messuille tänä vuonna paikan päälle, multa ilmestyy myöhemmin Habitare-postaus, johon kerään tapahtuman kohokohtia :) Luvassa ainakin omia suosikkejani ja luultavasti aikamoinen paketti kuvia. Kivaa keskiviikkoa!


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia