Habitare 2017





Kuten eilen kirjoittelin Instagramin puolelle, viimeisin viikko on mennyt niin nopeasti ja tekemistä on ollut niin paljon, etten oo ehtinyt keskittyä Habitare-kuviin ja -tunnelmiin ollenkaan. Nyt mulla on hetki aikaa, joten otetaanpa katsaus viikon takaisiin messuihin, kun vielä muistan niistä jotain.

Messut olivat tänä vuonna jotenkin erityisen kiinnostavat, tai ainakin tyyliltään puhuttelivat mua. Teemahan oli tällä kertaa tosiaan Huomisen koti, josta kerrottiin mm. näin: "Huomisen koti on tila tai mielentila, jossa voi tuntea olevansa turvassa, lämpimässä ja rakastettu. Se luo vastapainoa elämän hektisyydelle ja muutoksille." Lämpö ja kotoisuus olivat aistittavissa monissakin näyttelyissä. Paikalla oli yhteensä yli 400 näytteilleasettajaa ja kaikkien päivien aikana messut keräsivät kävijöitä yli 55 000, eli ei yhtään huonosti.





Yksi ehdoton suosikkini oli messuilla ensimmäistä kertaa mukana ollut japanilainen lifestyleketju Muji. Samaa mieltä oli selvästi moni muukin, sen verran suuri kuhina pop up -myymälässä kävi. Mujin tyyli on vähäeleinen ja yksinkertainen, mutta ei missään nimessä tylsällä tavalla. Yksi itseäni kiinnostanut tuote olivat hammasharjat, jolla oli oma pieni teline. Niin yksinkertainen mutta silti kovin kaunis ja tärkeä käyttötavara. Kohtuuhintaiset tuotteet valmistetaan laadukkaista materiaaleista käyttäjälähtöisesti. Mujin pääjohtaja Masaaki Kanai valitsi Habitaren kiinnostavimmat tuotteet ja ilmiöt, näet valinnat täältä.

Toinen suosikkini messuilla oli paluun tehnyt Anno. Edesmenneessä Anttilassa myyty Anno on nykyään saatavilla Hobby Hallista, ja sen koko mallisto on uudistettu - eikä uudistus todellakaan vienyt tuotemerkkiä huonoon suuntaan. Annon valikoimista löytyy tänä syksynä maanläheisiä sävyjä, luonnonmateriaaleja, muhkeita kankaita ja upeaa muotoilua. Taisin viettää tällä pisteellä kaikkein eniten aikaa ihaillen toinen toistaan kauniimpia tuotteita.





Muuta erityisen kiinnostavaa messuilla oli ainakin Henri Judinin ja Lassi Alestalon yhteistyössä toteutetut tyylikkäät terästuolit ja -jakkarat, Siluettiverstaan suloiset puulamput ja -kellot sekä muutamat uudet pienyrittäjät, joiden tuotteita olen jo aiemmin ihaillut Facebookin naisyrittäjät-ryhmässä. Lisäksi rakastuin Dayn marokkoaiheisiin viltteihin, mattoihin, tyynyihin sekä raheihin.

Ikean osasto sen sijaan oli pieni pettymys. Yleensä Ikeasta löytyy aina jotain mielenkiintoista, mutta heidän tyylinsä ei tällä kertaa oikein puhutellut mua. Kauniita kattauksia heiltä kyllä löytyi, olisi tehnyt mieli istua suoraan pöytään syömään.

Mitkä olivat sun lemppareita tänä vuonna? :) Olitko messuilla paikan päällä, vai tyydyitkö ihailemaan tarjontaa ruudun välityksellä?


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia