DIY nahkavetimet



Tämän DIY:n oon halunnut tehdä jo tosi pitkään, mutta sitten tuli väliin muutto ja sen jälkeen on ollut koko ajan niin kiire ja ja ja... selityksiä riittää. Oikeastaan suurin syy, miksi en ole toteuttanut tätä aiemmin, oli se että luulin sen olevan jotenkin kovin vaikeaa ja aikaavievää. Olinpa väärässä. Oon niin iloinen, että innostuin eilen vihdoin väsäämään Malm-lipastooni nahkavetimet.

Ikean monet huonekalut ovat yksinkertaisen kauniita - niin myös tämä valkoinen Malm. Ajan mittaan oon kuitenkin vähän kyllästynyt sen jopa vähän liiankin yksinkertaiseen ulkoasuun. Aikoja sitten näin Pinterestissä idean, jossa joku oli piristänyt tätä kyseistä lipastoa uusilla vetimillä (tai no eipä tuossa vanhoja olekaan), ja päätin että samaa on kokeiltava.



Satuin löytämään H&M alesta joku aika sitten ruskean aitonahkaisen vyön, ja kotiutinkin niitä sitten kaksin kappalein ihan tämä homma mielessäni. Tuntuihan se vähän ikävältä teurastaa upouusi vyö, mutta sain sen niin pilkkahintaan etten jaksanut harmitella asiaa enempää. Lisäksi tähän hommaan riitti yksi vyö, joten toisesta voin keksiä myöhemmin jotain muuta, kun ei sitä mieskään käyttöönsä kelpuuttanut.

Ostin Hong Kongista joitain listanauloja (?) ihan randomisti valitsemalla ja kotiin päästyäni aloin leikkelemään vyöstä kuusi samankokoista palasta. Taitoin nahkapalaset kahtia, mallailin niille sopivat paikat lipastosta ja aloin naputtelemaan nauloja paikoilleen. Koska nahka oli tässä tapauksessa melko paksua, tein kompromissin ja kiinnitin nahan kahdesta eri kohdasta niin, että se ei ole koko matkalta kaksinkerroin. Tässä on maalaisjärjen käyttö tietysti sallittua.

Lopputulos miellyttää ainakin omaa silmääni ihan todella paljon. Lisäksi laatikoiden avaaminen on paljon kätevämpää näin. Mulla nimittäin meinaa katketa kynnet melkein aina kun yritän avata näitä laatikoita ilman vetimiä. Rahaa tähän muutokseen meni kaikkiaan noin 7 euroa ja aikaakin itse hommaan ehkä noin puoli tuntia. En voisi olla tyytyväisempi :)

Mitä tykkäätte nahkavetimistä? Hot vai not?



SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia