Mä oivalsin eilen yhden asian, jonka myötä uskoisin elämäni helpottuvan taas yhden asteen verran. Mulla vain sattuu olemaan ihotyyppi, johon muodostuu herkästi näkyviä arpia. Toki oon sen jollain tasolla tiennyt ennenkin, mutta vasta nyt - erään kannustavan Facebook-ryhmän ansiosta - opin ajattelemaan asian vain yhtenä ominaisuuksistani selkeän vian sijaan.
Mulla on ollut lähes aina arpia, mutta vuosien mittaan ne ovat tietysti vielä lisääntyneet. On leikkausarpea, onnettomuusarpea ja sitten ne, jotka mua eniten häiritsevät, eli painonmuutosten mukana tulleet venymisarvet. Niitä kun ei ole edes muutamaa siellä täällä, vaan hyvin monia pitkiä ja punaisia pitkin kehoa. Nyttemmin monet niistä ovat toki jo vaalentuneet, mutta varsinkin tietyssä valossa ne tulevat selkeästi esiin edelleen.
Joskus kadehdin ihmisiä, jotka pystyvät olemaan täysin omia itsejään - oli heillä sitten arpia, selluliittia tai vaikkapa akne. Itse olen lähes aina pukeutunut ja elänyt sen mukaisesti, että pysyisin mahdollisimman hyvin piilossa vikoineni. En usko, että tulen koskaan pitämään arpiani kauniina tai erityisesti esittelemään niitä, mutta ehkä pikkuhiljaa alan oppia elämään niiden kanssa. Loppujen lopuksi ne ovat osa mua, mutta eivät kuitenkaan määritä mua sen enempää huonoksi kuin hyväksikään ihmiseksi. Ne vain ovat olemassa.
Muistakaa rakkaat ihmiset, että jokainen meistä on omanlaisensa ja hyvä juuri niin. Jos haluat muuttaa jotain itsessäsi, tee se itsesi vuoksi, älä muiden mielipiteiden. Ja ne asiat, joita ei pysty muuttamaan. No, miksi niitä pitäisi jäädä murehtimaan liiaksi. Elämä on liian lyhyt siihen ❤️
0 kommenttia
Kiva kun luit postauksen! Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi. Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia. - Johanna