7 x kauniimmat blogikuvat


*Alkuperäinen postaus julkaistu 27.6.2017. Päivitetty 7.7.2018.*

Monille pidempään blogia kirjoittaneille ja etenkin visuaaliseen ilmeeseen panostaville on itsestäänselvää, kuinka valokuvista saa mahdollisimman kauniita ja silmää miellyttäviä. Aloittelevalle bloggaajalle nämä asiat voivat kuitenkin tuntua hämmentäviltä ja jopa haastavilta. Blogitarjontaa on tänä päivänä niin valtavasti, ja monista blogeista löytyy niin laadukkaita kuvia, että voi tuntua haastavalta pitää oman blogin tasoa tarpeeksi korkealla.
Kauniisiin ja onnistuneisiin valokuviin ei onneksi välttämättä tarvita tuhansien eurojen kuvauskalustoa, vaan edullisemminkin saa laatua aikaan. 


Valokuva tarvitsee valoa

1. Ihan ensimmäisenä on hyvä omaksua se, että nimensä mukaisesti valokuva tarvitsee valoa. Nykylaitteilla toki hämärässäkin kuvaaminen onnistuu aika kivuttomasti, mutta lähtökohdat ovat aina paremmat jos valaistus on kunnossa. Et tarvitse valtavaa studiovalaistusta, mutta jos luonnonvaloa ei ole riittävästi, olisi hyvä saada jostain lisävaloa kuviin. Itse käytän tarvittaessa ulkoista salamaa heijastettuna katon tai seinän kautta.
Vaaleat pinnat, heijastimet ja peilit ovat hyviä keinoja heijastaa valoa. Mulla on yleensä kotona kuvatessa hankaluuksia saada kuvaan tasainen valo. Ikkunan läheisyys on yleensä hyvästä, mutta usein valo tulee silloin vain yhdestä suunnasta ja tekee kuvaan juurikin epätasaisen valon. Niinpä käytän irtopeiliä ja (tällä hetkellä foliosta itsetehtyä) heijastinta heijastamaan valoa takaisin ikkunan suuntaan. Näin saan koko kuvaan mahdollisimman tasaisen valon.



2. Erilaiset kuvausalustat/-taustat luovat kuviin syvyyttä ja mielenkiintoa. Kuten mun kuvista voikin huomata, kuvaan usein asioita työpöydälläni, jossa on marmorikuvioinen pinta. Mulla on myös marmorikuvioista dc-fixiä erillisessä rullassa, jolla saan tarvittaessa luotua saman efektin muuallakin.
Toinen paikka, jossa usein kuvaan, on valkoinen lipasto ikkunan lähellä. Siihen tulee sopivasti valoa, ja valkoinen väri on monikäyttöinen alusta. Joskus esim. ruokakuvia kuvatessa käytän myös hyödyksi mattoa, toisin sanoen kuvaan ruuan lattialla. Usein mukana menossa on myös puinen leikkuulauta, jolla saa helposti lämpimämmän tunnelman kuviin. Myös viltit ja huovat ovat hyvä tapa tuoda pehmeyttä ja vaihtelua kuviin.


Käytä mielikuvitustasi

3. Edelliseenkin osittain liittyen, käytä mielikuvitustasi kuvausrekvisiitan suhteen. Kotoa löytyy monesti jo valmiiksi paljon hyviä vaihtoehtoja, joilla kuvasta saa tehtyä vähän mielenkiintoisemman. Koruja, meikkejä, leikkokukkia, askartelutarvikkeita, aikakauslehtiä, valokuvia - vain mielikuvitus on rajana. Myös luonnosta löytyy kaikkea kiinnostavaa rekvisiittaa, etenkin näin kesäaikaan.
Muista kuitenkin katsoa, että yhdessä kuvassa olevat kohteet sopivat jollain tavalla yhteen, ettei lopputuloksesta tule liian sekava. Kokeile erilaisia juttuja ja vaihtele esim. väriteemoja.



4. Kiinnitä huomiota kuvattavan kohteen ympäristöön. Tämä pätee lähinnä kuvatessa kaupungilla tai muissa paikoissa, joissa et pysty itse niinkään vaikuttamaan kuvaustilanteeseen. Kotona kuva on helppo "lavastaa", mutta muualla joudut ihan oikeasti vähän katsomaan mitä kaikkea kuvassa tulee näkymään. Rauhallinen, selkeä tausta on usein varma valinta - esim. asukuvat talon seinää vasten. Tietyissä tilanteissa taas näyttävämpi tausta voi tuoda kuvaan mielenkiintoa ja ainutlaatuisuutta.
Jo kuvaa ottaessa on hyvä vähän katsoa, mitkä elementit voivat mahdollisesti häiritä lopullista kuvaa. Vältä yksittäisiä tolppia, liikennemerkkejä, oksia ja muita vastaavia. Muutama askel sivuun voi usein tehdä kuvasta jo aivan toisenlaisen.

Yhteistyö avaa uusia ovia

5. Tee yhteistyötä muiden kanssa. Tunnetko muita bloggaajia, valokuvausharrastajia tai oman blogisi aiheeseen liittyviä osaajia? Pyydä tarvittaessa apua, kysy mielipiteitä tai sovi vaikka kuvaustreffit jonkun kanssa. Samassa tilanteessa olevien on helppo tukea ja auttaa toisiaan, ja samalla molemmat hyötyvät tilanteesta jollain tavalla. Muista kuitenkin, että yhteistyössä ideana ei ole vain hyötyä itse, vaan myös tarjota jotain toiselle.
Myös omasta lähipiiristä voi löytyä apukäsiä vaikkapa haastavan kohteen kuvaamisessa tai valon heijastamisessa oikeaan kohtaan. Aina kannattaa kysyä.



6. Panosta kuvanmuokkausohjelmaan. Tätä en voi korostaa tarpeeksi. Uskoisin, etten todellakaan ole ainoa, joka on joskus huokaillut upeiden blogikuvien perään ja harmitellut, kun ei oma kamera tuota puoliksikaan yhtä upeita kuvia. Siinäpä se, harvemmin niiden muidenkaan bloggaajien kuvat ovat kamerasta ulos tullessa niin täydellisiä kuin voisi luulla. 
Lightroom on ehdottomasti yksi parhaista työkaluista, jota voin suositella niin edistyneemmille kuin vasta aloittelevillekin bloggaajille. Sillä saa tehtyä juuri niin suuria muutoksia tai vain pientä hienosäätöä kuin tarvitsee. Jos kuvien muokkaaminen tuntuu pelottavalta ja vaativalta, on netti pullollaan erilaisia tutoriaaleja. Suosittelen myös lämpimästi tutustumaan presettejen maailmaan - niiden avulla kuvanmuokkauksessa säästää aikaa ja vaivaa huomattavasti. Lightroomiin saa ostettua maksullisia filttereitä (esim. VSCO Cam), eikä siinä mitään jos niihin haluaa sijoittaa rahaa, mutta hakusanoilla "free Lightroom presets" löytyy myös todella hyviä vaihtoehtoja ihan ilmaiseksi. 



Usko itseesi, luo oma tyylisi

7. Löydä oma tyylisi. Selaile muiden blogeja, käy taidenäyttelyissä, ammenna inspiraatiota Instagramista tai Pinterestistä. Älä matki muita, ota vaikutteita ja nappaa ideoita, mutta tee omaa juttuasi. Paras asia mitä voit tuoda blogimaailmaan on itsesi näköinen sisältö, koska sitä ei löydy keneltäkään muulta. Mulla kesti todella kauan ennen kuin löysin oman tyylini toteuttaa blogikuvia. Nyt jo jonkin aikaa parhaalta on tuntuneet kirkkaat, raikkaat ja yksinkertaiset kuvat sekä flat lay -tyyppiset ratkaisut. Tämä tyyli ei sovi kaikille, mutta siinäpä se hienous piileekin - jokaisella meillä on omat mieltymykset ja tavat tehdä asioita.

+ Näiden vinkkien lisäksi sanoisin, että uskalla kokeilla ja epäonnistua. Harva meistä on seppä syntyessään, eikä omaa tyyliä löydä ilman että kokeilee erilaisia asioita. Kaikki tavat toimia eivät välttämättä sovi just sulle, mutta voit soveltaa niitä ja luoda oman tavan tehdä asioita. Usko itseesi ja saat aikaan vaikka mitä. Kivoja kuvaushetkiä!

SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia