Eilen oli taas sellainen päivä, kun olisin halunnut sanoa kaiken, mutten tiennyt kuinka tai kenelle. Sen sijaan join viiniä, kuuntelin Juha Tapiota ja pohdin, katoaako suru oikeasti koskaan. Helpottuu, toki. Välillä unohtuukin. Mutta ei kai koskaan häviä kokonaan. Ei vaikka löisi päätä seinään kymmeniä kertoja. Kokeilin joskus. Päivisin kaikki on helppoa, auringonvalo pyyhkii kaikki pahat muistot mennessään. Joskus ilta kuitenkin tuo muistot takaisin.
Eilen tunsin itseni yhtä yksinäiseksi kuin silloin 12 vuotta sitten. Silloin kun menin kouluun tapahtuneen jälkeen, kaikki oli ihan kuin ennenkin. Paitsi minun elämässäni. Minun pienessä, onnellisessa lapsuudessani kaikki oli kääntynyt väärinpäin. Suurin osa luokallani tiesi mitä oli tapahtunut, elettiinhän pienehkössä kylässä. Kukaan ei kuitenkaan puhunut asiasta. Muutaman päivän päästä joku tuli kysymään, onko mun isäni oikeasti kuollut. En muista mitä vastasin.
En muista moniakaan asioita siitä ajasta. Enkä sitä seuranneista nuoruusvuosista, joiden aikana ei monikaan asia mennyt "ihan putkeen". Ihmisen mieli on siitä armollinen, että se pyrkii suojaamaan itseään tuskallisilta muistoilta. Olen siitä kiitollinen.
En muista, milloin viimeksi olisin itkenyt niin kuin eilen. Aioin käydä haudalla, mutta kun pääsin kotipihasta pois, auton bensavalo syttyi. En mennyt. Mietin, pyytäisinkö jonkun seuraksi. En pyytänyt. Kiireisessä nykymaailmassa kaikilla on omat ongelmat. Muistan joskus vuosia sitten puhuneeni surustani silloiselle poikaystävälleni. Hän totesi kylmänviileästi, että hänellä on omiakin ongelmia, nyt ei ehdi kuunnella. Sen päivän jälkeen olen pitänyt ajatukseni lähinnä itselläni ja rustaillut niitä paperille.
Näissä 12 vuodessa on tapahtunut monia kamalia, tuskallisia, syvästi satuttaneita asioita. Silti jos pitäisi listata huonot kokemukset, olisi se päivä listallani ensimmäisenä. Sinä päivänä koko elämäni muuttui. Minä muutuin.
Onhan kuitenkin aina se mahdollisuus, että jonain päivänä muutun taas. Ehkä jonain päivänä ei enää itketä. Unohtaa en silti aio.
P.S. Vaikka tänään mennään astetta synkemmällä aiheella, haluan kiittää teitä kaikkia jotka osallistuitte Pure Clay -arvontaan ja onnittelitte blogisynttäreistä. Olette kultaakin kalliimpia, toivottavasti teillä on aurinkoinen ja ihana sunnuntai ❤️
Arvonnan voittajalle (Nataliaana) on ilmoitettu ja laitettu sähköpostia.
0 kommenttia
Kiva kun luit postauksen! Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi. Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia. - Johanna