Teemana ystävänpäivä



Huomenta. Tänään mä oon jotenkin erityisen onnellinen tästä uudesta viikosta. Ehkä siksi, että tällä viikolla ohitetaan jo helmikuun puoliväli, mikä tarkoittaa sitä että kevät on taas vähän lähempänä. Oon myös onnellinen, että alan pikkuhiljaa parantua viimeviikkoisesta viisaudenhammasleikkauksesta. Kaiken lisäksi huominen ystävänpäivä tuntuu tänä vuonna ihan erityisen kivalta asialta.




Innostuin viime viikolla tulevasta ystävänpäivästä ja päätin, että viikonloppuna "juhlistetaan" sitä jotenkin. Onneksi sain myös parhaan ystäväni innostumaan, ja molempien miehetkin lähtivät mukaan tähän (tosin vähän vähemmän innostuneina...). Niinpä siis keräännyttiin lauantai-iltana mun luo ja vietettiin pariskuntailtaa. Kuulostipas aikuismaiselta! Sitä ilta ei kuitenkaan monilta osin tainnut olla, ainakaan silloin kun kikatettiin ystäväni kanssa sängyllä kuin teinitytöt.




Oli aikuismaista tai ei, ainakin ilta oli hauska ja juuri sitä mitä tarvitsin tuskaisen viikon jälkeen. Vaikka itse en pysty vieläkään syömään kunnolla, pyöräytin tarjottavaksi tonnikalapiirakan ja suklaamuffinsseja, ja lisäksi teimme vielä kermaan dipattavia hedelmätikkuja. 
Elämän pieniä iloja parhaimmillaan.

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia