Riittämätön. Huono. Ruma. Outo. Epäonnistuja. Tyhmä. Turha.
Tuttuja sanoja kaikki. Oon kuullut jokaisen niin monta kertaa - joko jonkun muun sanomana, tai vielä useammin itse itselleni. Suurimman osan elämästäni oon joutunut miettimään, miksi en kelpaa jollekin. Miksi olin syrjitty koulussa, miksei yksikään parisuhteeni kestänyt, miksi tunsin aina olevani erilainen kuin kukaan muu?
Vietin koko nuoruuteni ajatellen, että mun on muututtava. En tulisi koskaan löytämään mitään pysyvää, ellen olisi toisenlainen.
Niin pitkään kuin muistan, oon pyydellyt anteeksi olemustani, tekemisiäni, ajatuksiani, ihan kaikkea. Vielä tänä päivänäkin menen helposti siihen epävarmuuden tilaan, jossa mietin mikä mussa on vialla, mitä teen väärin.
Uskon aina paljon helpommin muiden ihmisten negatiivisiin kommentteihin kuin positiivisiin. Annan niiden myös vaikuttaa itseeni enemmän kuin pitäisi.
Viime kuukausien ja viikkojen aikana oon kuitenkin kerta toisensa jälkeen tullut siihen tulokseen, että mä oon mä, enkä muuksi muutu. Enää en haluakaan muuttua. Voin aina kehittyä paremmaksi, mutta en muuttua kokonaan. En ole se kaikkein suosituin, kaunein tai fiksuin ihminen, enkä varmasti tule koskaan miellyttämään kaikkia. Mutta miksi yrittäisin väkisin olla jotain muuta, kun mä olen jo mä.
Oon mielelläni se ihminen, joka itkee elokuvan onnelliselle lopulle, pysähtyy tienvarteen ihailemaan kaunista auringonlaskua, laulaa keskellä katua lumisateessa, tai laittaa keskellä yötä viestiä kertoakseen kuinka paljon joku merkitsee. Hymyilen tuntemattomille vastaantulijoille, nauran kippurassa typerille jutuille, en aina ajattele kaikkea ihan loppuun asti, ja välillä taas ajattelen aivan liikaa. Tunnen täysillä, elän täysillä, ja nautin joka hetkestä.
Ja aion tästä lähtien sanoa itselleni joka päivä, että olen hyvä juuri näin. Tee säkin niin ❤️
0 kommenttia
Kiva kun luit postauksen! Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi. Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia. - Johanna