Ensimmäinen nakukakkuni

Taisin leipoa eilen elämäni ensimmäisen täytekakun. Siis ensimmäisen ihan alusta loppuun itsetehdyn. Vaikka yrittämisestä ja reseptipostausten määrästä voisi joskus toisin luulla, en tosiaankaan ole mikään Leipuri Hiiva (oon tainnut toistella tätä aika monta kertaa) enkä oikeastaan edes nauti leipomisesta. Päinvastoin, se on musta varsin stressaavaa. Täytekakut ja muut leivonnaiset eivät oikein muutenkaan kuulu mun lempiherkkuihin. Jostain kumman syystä keittiöstäni kuitenkin tasaisin väliajoin tupsahtelee ihan syötäviä leipomuksia, ja tämänkertaiseen olin itsekin varsin tyytyväinen.


Halusin tehdä eräälle erityiselle ihmiselle syntymäpäiväkakun: toiveena oli suklaakakku, joten sellaisenhan minä sitten tein. Ensimmäinen kommentti synttärisankarilta tosin oli "Onks tää muka suklaakakku? :D", mutta ei välitetä siitä.
Sovelsin pohjan näistä suklaamuffinsseista, jotka polttareissakin keräsivät kehuja. Tein kaksi kakkupohjaa (2 x muffinssitaikina), joten kakusta tuli kaksikerroksinen. Väliin halusin jotain suht raikasta suklaakakkupohjaa tasapainottamaan, mutta silti jotain aika makeaa. Teinkin siis sekä kakun väliin että päälle valkosuklaavaahdon. Siihen laitoin yhteensä kaksi purkkia vispikermaa, purkin mascarponejuustoa, makeutukseen sokeria, ja joukkoon raastoin valkosuklaata.


Täytettä oli suht reilusti, kakun väliin sitä meni puolikas, mutta päälle riitti vähempikin. Sisälle siivutin vielä yhden banaanin, ja koko komeuden kruunasivat tuoreet marjat sekä valkosuklaalastut. Vaikka kakku näyttää melko pieneltä, se oli hyvin tiivis ja täyteläinen. Kakkua söi kaiken kaikkiaan seitsemän ihmistä, ja tästä olisi jäänyt vielä monelle, jos emme olisi ahmineet kaikkea suihimme.
Päivänsankarilta ei juurikaan turhia kehuja satele, mutta hyvin tuntui kakku maistuvan. Muutkin olivat mielissään ja kehuivat kakkua herkulliseksi. Pääruokana meillä oli perunamuusia ja lihapullia, ja tämä toimi hyvin jälkiruokana. Kakun jälkeen kellahdettiinkin sohvalle, pelattiin Party Aliasta ja vietettiin kiva lauantai-ilta hyvässä seurassa. Näitä juhlallisuuksia osuukin nyt syksyllä lähes joka viikonlopulle, joten tekemisen puute ei ainakaan pääse vaivaamaan. 
Toivottavasti teilläkin on ollut tähän mennessä onnistunut viikonloppu!

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia