Sisustushullu

Mun sisustusmaku on pysynyt jotakuinkin samana nyt muutaman vuoden ajan. En kovin usein esittele kotiani täällä blogissa, ja siihen löytyy kaksi syytä. Ensinnäkin tämän piti alunperin olla mulle vain väliaikaisasunto, eikä tämä vastaa pinnoiltaan tai pohjapiirrustukseltaan ihan sitä mitä mä asunnolta haluaisin. Toisekseen tänne sisään tulee valoa tosi huonosti (kuten oon monesti ennenkin valitellut), eikä se juurikaan kannusta ottamaan kuvia täältä. Muutamia kotikuvia löytyy ainakin tästä ja tästä postauksesta.




Nyt nappasin muutaman kuvan uusimmista sisustusjutuista, jotka oon hankkinut viime viikkoina. Kuten moni jo tietääkin, värit eivät juurikaan kuulu mun kotiini. Nämä Lidlissä joku viikko sitten myydyt tuikkulyhdyt vaan jotenkin puhuttelivat mua, ja ne oli hankittava syksyn pimeneviä iltoja varten. Mulla on näitä itse asiassa kaksi eri settiä, toiset vilahtavat tässä postauksessa.




En muista kerroinko tästä jo blogissa, mutta hajotin jokin aika sitten mun toisen seinäkellon. Kello sijaitsi keittiössä varsin keskeisellä paikalla, ja vilkaisin tyhjää kohtaa joka kerta kokkaillessani/tiskatessani. Nyt mun oli aika löytää kellolle korvaaja, ja hommaan valikoitui aika lyhyen pohdinnan jälkeen tämä Kärkkäiseltä löytynyt marmorikuvioinen seinäkello. Hintaa tällä oli vain 6,90 e, joten en jäänyt miettimään asiaa sen enempää. Jos kuosi alkaa joskus kyllästyttää, voin etsiä taas uuden kellon. Kullanväriset viisarit ajattelin kyllä maalata joko kuparinvärisiksi tai mustiksi.




Kärkkäisellä pyöriessä huomasin myös tämän söpön talonmuotoisen taulun. Onhan nuo tekstit vähän kliseisiä, ja itse asiassa juuri myin pari tekstitaulua niiden imelien sanojen vuoksi, mutta tämä lause jotenkin kolahti tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Eipä tälläkään taululla ollut hintaa kuin 4,90 e. Harkitsin, että maalaisin kehykset mustiksi, mutta oikeastaan tykkään niistä tuollaisina enemmän. Puu tuo kuitenkin aina vähän sellaista erilaista fiilistä kotiin.
Kiinnostavatko nämä sisustusjutut teitä? Voisin yrittää tehdä vähän kattavampaakin asuntopostausta jonain kirkkaampana päivänä, jolloin sisäänkin pääsisi vähän valoa. Väliaikaisasunto tai ei, tässä mä oon nyt asunut jo yli vuoden ja tulen asumaan varmasti ainakin toisen - miksi en siis esittelisi sitä vähän teillekin. Hyvää yötä ja alkavaa uutta viikkoa!

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia