8 x onnellinen just nyt

Mun oli tarkoitus tehdä tämä postaus jo pari päivää sitten, mutta tarkkasilmäisimmät varmaan huomasivatkin blogin Facebookista, että mun tietokone ei ole oikein suostunut yhteistyöhön. Nyt sain sen vielä toistaiseksi toimimaan, joten yritetäänpä uudelleen.

Tiistaina, kun lähdin kävelemään töistä autolle hymyssä suin, aloin miettimään mikä mua oikeastaan hymyilyttää päivästä toiseen. Tulin siihen tulokseen, että olen yksinkertaisesti onnellinen. Muutama kuukausi sitten päätin, että tästä lähtien olen onnellinen, ja sitä mä oon myös ollut. Siis todellakin se oli juuri niin yksinkertaista. Toki se vaati melko syvän pohjalla käymisen ennen kuin pääsin tähän pisteeseen, mutta oon ihan uskomattoman kiitollinen että löysin itsestäni taas sen elämänilon.



Niinpä päätin listata muutaman asian, joista mulla on tällä hetkellä syytä olla onnellinen. En viitsinyt ottaa listaan mukaan niitä "mulla on katto pään päällä ja vähän ruokaakin jääkaapissa" -kliseitä, joista tottakai on myös syytä olla onnellinen ja kiitollinen. Mietin tällä kertaa vähän yksinkertaisempia asioita - niitä pieniä juttuja, joita yleensä pidetään itsestäänselvyyksinä.


✖️ Aurinkoa on riittänyt viime aikoina, ja nyt on vihdoin virallisesti KESÄ!

✖️ Ostin ihan supersöpön minivesimelonin, joka oli ennen kaikkea tosi edullinen, mutta myös maukkain vesimeloni ikinä

✖️ Kesäloma on jo nurkan takana, enää kolme viikkoa!

✖️ Lauantaina on pitkästä aikaa luvassa hyvää musiikkia ja ihania ihmisiä - edessä nimittäin YleXPop Lahen torilla

✖️ Ehdin katsoa viikon Fitnesspäiväkirjat-jakson kerrankin ihan ajan kanssa

✖️ Söin päivälliseksi taas kerran niitä superherkullisia tonnikala-wrappeja, joita oon jo muutamaan kertaan hehkuttanut teillekin

✖️ Sain uuden kesämekon ja kaftaanin tänään postista - pitkästä aikaa uusia kesävaatteita, jee!

✖️ Näin elämäni erikoisimman salaman tänään! Rakastan ukonilmaa (jota tosin ei sitten tullut ainakaan tänne asti), joten se oli ilman muuta iloinen asia :D




Muistatteko muuten, kun vähän aikaa sitten avauduin valokuvaus-ahdistuksestani? Nämä kuvat nappasin samaisella tiistain kotimatkalla puhelimen avulla. Olipa vapauttava fiilis, kun kerrankin kuvasin vain jotain mitä näen ympärilläni - sommittelematta asiaa liikaa, miettimättä miltä lopputulos näyttää, ja ennenkaikkea ilman sitä painavaa kameraa objektiiveineen. Täytyy alkaa tehdä niin taas useammin.

Nämä asiat tulivat hyvin vahvasti omasta fiiliksestäni, ja myöskin omasta näkökulmastani. Oon kuitenkin varma, että just sulle tuli ainakin yksi asia mieleen, josta olet erityisen onnellinen just nyt. Jos haluat jakaa tiedon meille muillekin, kommenttiboksi on avoinna. Ihanaa loppuviikkoa!


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

0 kommenttia