Täydellinen somessa = täydellinen elämä?

Mainitsin joku aika sitten puoliksi vitsillä roikkuvani Pinterestissä joka ilta. Sen jälkeen aloin miettimään asian totuuspohjaa. Mähän todella vietän some-maailmassa aikaa ihan tuntikaupalla päivittäin. Viimeisimpänä addiktiona on mainittava Snapchat, jossa seurattavien lista kasvaa koko ajan ja muiden My storyjen katsominen saattaa viedä todellakin useamman tunnin päivässä. Miksi ne kaikki sitten on katsottava? Siinäpä kysymys... Oon kaikki tai ei mitään -ihminen, enkä voi sulkea Snapchatia ennen kuin oon nähnyt kaikkien päivitykset. Ainakin ne, missä oletettavasti on jotain mielenkiintoista sisältöä. Muutenhan voisin vaikka jäädä paitsi jostain. 

Vaihtoehtona on tietysti olla avaamatta koko palvelua, mutta useimpina päivinä siellä tulee kyllä käytyä. Muita äkkiseltään mieleen tulevia paikkoja, joissa käyn päivittäin on Facebook, Instagram sekä Bloglovin. Jokaista näistä selaan ahkerasti, ensimmäisenä mainittua nykyään vähiten. Instagramin selailukin on jäänyt vähemmälle Snapchatin vakiinnuttua päivirutiineihini, mutta otan yleensä jossain vaiheessa päivää asiakseni käydä siellä pyörähtämässä.

Viime aikoina on ollut valloillaan keskustelu some-täydellisyydestä. Siitä, kuinka ihmiset miettivät yhä enemmän mitä ja minkälaista materiaalia julkaisevat sosiaaliseen mediaan. Voin itse tunnustaa miettiväni erittäin tarkkaan millaisen kuvan luon itsestäni some-maailmassa ja miten minuun mahdollisesti suhtaudutaan siellä. Huomaan arvostavani eri palveluissa erilaisia asioita, mutta yksi asia pysyy aina samana. En jaksa seurata pitkään esim. blogia tai Instagram-käyttäjää, jos sivun ulkoasu ei vastaa omaa visuaalista näkemystäni. Silti esim. oma Instagram-sivuni on vielä kolmen vuoden jälkeenkin kaukana siitä mihin tiedän potentiaalini riittävän.

Olen huomannut, että mietin usein millaista sen täydellisen aamupala-asetelman julkaisseen bloggaajan elämä mahtaa todellisuudessa olla. Usein onnistun myös huijaamaan itseni uskomaan että hänen elämänsä on oltava täydellistä, paljon parempaa kuin omani. Vaikka itsekin julkaisen vain kuvia, joissa näkyy pelkkä murto-osa totuudesta. En mielelläni katsele pyykkikasoja tai likaisia tiskejä, siksi en julkaise sellaista materiaalia itsekään. Sosiaalinen media on usein pakokeinoni todellisuudesta, etsin ja löydän sieltä jotain sellaista mitä oikeassa elämässä ei ole. Ammennan sieltä inspiraatiota omaan tekemiseeni.

Samanaikaisesti kuitenkin tiedostan kuinka valtavat paineet kenelle hyvänsä voi syntyä kun kaikki odottavat sinulta tietynlaista täydellisyyttä ja jos olet yltänyt tietylle tasolle, ei siitä takaisinpaluuta enää ole. Muistatte varmasti mun valitusvirret siitä kuinka en halua julkaista blogiin  huonossa valossa otettuja kuvia. Tämä on lähes jokapäiväinen ongelma, mietin jatkuvasti mitä kehtaan julkaista ja mikä kannattaa jättää suosiolla julkaisematta. Seulaan jää paljon kuvia, joiden sisältö voisi olla mielenkiintoista, mutta ulkoasu ei vain miellytä itseäni.

Sinänsä arvostan Snapchatia, sillä siellä ihmiset näyttävät pääasiassa aidomman puolen itsestään miettimättä liikaa miltä My story tulee näyttämään. Itsekin kuvaan usein videoita ilman meikkiä, mitä en koskaan tekisi muihin palveluihin. Saatan ottaa kuvan aamupalasta ilman että ympäriltä on kerätty kaikki häiritsevät asiat pois. En osaa tarkalleen sanoa mistä tämä johtuu. Siitä, että Snapchatista kaikki katoaa vuorokauden kuluttua? Siitä että muutkin ottavat siellä rennommin, joten paineet eivät muodostu niin suuriksi? Joka tapauksessa se on erittäin vapauttavaa. Ehkä jokaisen meistä on syytä miettiä miksi se täydellisyys on niin tärkeää. Loppujen lopuksi elämä kuitenkin eletään näiden palveluiden ulkopuolella. Eikä kenenkään itsearvon pitäisi olla kiinni siitä, onko Instagram-kuvassa yksi ylimääräinen haarukka tai onko pöytäliinan kulma suorassa. Muistetaan nauttia elämästä ja jakaa someen niitä hetkiä, jotka tuovat hyvän mielen - oli se valotus sitten täydellinen tai ei.