Mirror mirror on the wall




Huh, menipä tää viikonloppu taas nopeasti ohi! Mun henkilökohtaisessa elämässä on tällä hetkellä varsinainen myllerrys menossa ja suurin osa vapaa-ajasta menee asioiden selvittämiseen - niin henkisellä tasolla kuin muutenkin. Käytin tämän sunnuntai-illan pienenä vapaahetkenä omasta ajatusmaailmastani ja katsoin Cheekin dokumentin ja Blockfest-keikan. Huh, mikä meno miehellä!

Sain perjantaina kasattua työpöydän jota oon kaavaillut jonkin aikaa. Huomenna yritän päästä viimeistelemään sen jotta saisin tehtyä siitä postauksen. Sitä ennen kohtasin kuitenkin uuden ongelman. Tajusin, että mulla olisi nyt mahdollisuus vihdoin hankkia sellainen peili josta oon haaveillut, mutta en oo enää varma kumman tahdon. Yllä näkyy pari Pinterestista nappaamaani kuvaa, joissa näkyy käytännössä millaista peiliä mä haen.




Kokomusta peili on Jyskin mallistoa ja kooltaan 50 cm. Valkoinen peili taas on Pentikiltä ja sitä saa koossa 36 cm sekä 46 cm. Tästä on myös ruskea versio, mutta sen suljin pois koska ruskea ei vaan sovi mun värimaailmaan. Musta houkuttaa simppelin tyylinsä vuoksi, valkoisessa taas kiinnostaa tuo narumainen kiinnitys, josta kiinnostuin jo kauan sitten. Toisaalta pelkään valkoisen uppoavan liikaa vaaleaan seinään. Musta taas voi olla turhankin "synkkä", etenkin kun vieressä on työpöytä jossa on mustat jalat ja musta tuoli. Mutta ainakin noissa Pinterest-kuvissa musta puhuttelee mua paljon, ja sekin tietysti vaikuttaa päätökseen että peili näyttää olevan juuri nyt alennuksessa Jyskissä...

Taidan tehdä uuden postauksen, kun saan työpisteen peiliä vaille valmiiksi. Ehkä päätöksen tekeminen on sitten helpompaa. Vinkit ja mielipiteet olisivat erittäin tervetulleita, mm. myös niiltä jotka omistavat kyseisiä peilejä. Muitakin vastaavanlaisia saa vinkkailla!

Kuvat: Pinterest, Jysk ja Pentik

PS. Hyvää isänpäivää! Isä ja pappa, olette aina mielessä

0 kommenttia